Valitse sivu
kirkkonummi

Koulujen liikuntasalien ilta- ja viikonloppukäytön periaatteet

Kirkkonummen kunta tukee harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa mm. luovuttamalla tilojaan kunnan muiden toimijoiden käyttöön silloin, kun niitä ei tarvita yksikön omaan perustoimintaan. Liikuntasalit ovat kunnan muiden toimijoiden ja paikallisten yhdistysten käytettävissä arkisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina. Liikuntasaleja voidaan käyttää myös turnauksiin ja erilaisiin tapahtumiin. Liikuntasaleihin myönnetään koko lukuvuoden kestäviä vakiovuoroja ja yksittäisiä käyttövuoroja. Vuorojen käytön seuranta kuuluu kunkin tilan haltijalle. 

Vakiovuorot ja kesävuorot (ml. leiritoimintaa varten haettavat vuorot) julistetaan vuosittain kootusti haettavaksi nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimesta. Vakio- ja kesävuorot valmistellaan kootusti nuoriso- ja liikuntapalveluissa saapuneiden hakemusten, vuorojakoperusteiden ja käytettävissä olevien tilojen/ vuorojen mukaisesti. Yksittäisiä käyttövuoroja voidaan myöntää milloin tahansa toimintakauden aikana.

Koulujen liikuntasalien vakio- ja kesävuorojen päätökset tehdään kouluilla. Mikäli koulun näkökulmasta jokin vuoro/vuoroja olisi tarkoituksenmukaista myöntää eri tavalla kuin valmistelussa on esitetty, koulu on yhteydessä valmistelijaan. Päätös muutoksista tehdään yhdessä. Yksittäiset käyttövuorot päätetään suoraan kouluilla.

Hakuaika, päätökset ja vuorojen peruuttamisen aikataulu

Vakiovuorot:

  • Julistetaan haettavaksi viikkoon 9 mennessä.
  • Päätökset toimitetaan hakijoille 30.4. mennessä.
  • Vuoroja saaneiden tulee peruuttaa käyttämättä jäävät vuorot viimeistään viikolla 32.

Kesävuorot:

  • Julistetaan haettavaksi viikkoon 49 mennessä.
  • Päätökset toimitetaan hakijoille 31.1. mennessä.
  • Vuoroja saaneiden tulee peruuttaa käyttämättä jäävät vuorot viimeistään viikolla 18.

Kausien pituudet

Kesäkausi:

Kesäkuu viikosta 23 alkaen ja elokuun kaksi (2) ensimmäistä viikkoa.

Vakiovuorot (syys-kevät):

Syyskausi: koulujen alkamispäivästä seuraavan viikon maanantai – viikko 50.
Kevätkausi: viikko 2 – viikko 20.

Varattavissa olevat vuorot

  • Arkivuorot maanantai -perjantai klo 16.00/ 17.00 – 21.45/ 22.00.
  • Viikonloppuvuorot lauantai -sunnuntai klo 8.00-21.45/ 22.00. Viikonloput ovat myös  yhdistysten käytössä turnausten ja tapahtumien järjestämiseen.

Käyttövuorojen myöntäminen

Käyttövuorot myönnetään seuraavassa järjestyk­sessä:

  1. Koulun, oppilaitoksen, opetustoimen järjestämä muu kuin opetus- ja työsuunni­telmien mukainen toiminta.
  2. Kunnan muu toiminta.
  3. Kirkkonummelaisten yhdistysten toiminta.
  4. Kirkkonummelaisten muiden yhteisöjen toiminta (esim. seurakunnat ja muut uskonnolliset yhdyskunnat sekä muut vapaat ryhmät)
  5. Muiden kuin kirkkonummelaisten yhdistysten toiminta.
  6. Yritysten toiminta

Vuoroja myönnettäessä otetaan huomioon tilan soveltuvuus haettuun tarkoitukseen. Yhdistysten ja muiden yhteisöjen vuoroja jaettaessa etusijalla on lasten ja nuorten toiminta.

Käyttövuorojen peruuttaminen toimintakauden aikana

Peruuttajana käyttövuoron saaja

Käyttäjän tulee peruttaa käyttämättä jäävä vuoro viimeistään seitsemän (7) vuorokautta ennen vuoron alkamista osoitteeseen tilavaraukset(a)kirkkonummi.fi tai suoraan koululle. 

Peruuttajana käyttövuoron myöntäjä

Myöntäjä voi joutua peruuttamaan yksittäi­sen käyttövuoron oman toimin­nan tai muun käytön vuoksi. Tästä ilmoitetaan vuoron käyttäjälle viimeistään 14 vuorokautta ennen käyttövuoropäivää.

Myöntäjä voi peruuttaa käyttövuoron tai -vuorot käyttöohjeiden vastaisesta toiminnasta johtuen. Ohjeiden laiminlyönnistä huomautetaan varaajaa kirjallisesti, huomautus voi johtaa vuoron tai vuorojen perumiseen.

Käyttövuoro voidaan perua myös ylivoimaisen esteen (force majeure) vuoksi.

Laskutus ja käyttökorvaukset

Käyttövuoroista peritään kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut. Jos käyttäjä aiheuttaa vahinkoa kiinteistölle, välineistöl­le tai muulle tilan omaisuudelle, peritään vahingosta aiheutuneet kaikki todelliset kulut vahinkoa aiheuttaneelta.

Käyttöperiaatteet (S-VL 18.3.2020), liite (pdf)

Koulujen liikuntatilojen ilta- ja viikonloppukäytön periaatteet Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.3.2020 § 26 (pdf)