Asukaspuisto Piennarpiha

Asukaspuistomme

Piennarpiha on pikkulapsiperheiden maksuton kohtaamispaikka, jossa voi tutustua toisiin lapsiperheisiin, jakaa vanhemmuuden kokemuksia ja touhuta yhdessä lapsen kanssa. Asukaspuistossa voi viettää aikaa oman aikataulun ja toiveen mukaan, ennakkoilmoittautumista ei tarvita. 

Asukaspuiston sisä- ja ulkotilat välineineen tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet leikkiin, liikuntaan, tutkimiseen ja ilmaisuun eri keinoin. Keittiöstä löytyy jääkappi, hella, mikro ja astioita omien eväiden lämmittämistä ja ruokailua varten. Kahvia/teetä voi keittää ja ostaa 20 snt/kuppi.   

Toimintamme

Avointa varhaiskasvatustoimintaa ohjaa Kirkkonummen varhaiskasvatussuunnitelma. Toimintaa suunnitellaan, toteutetaan, arvioidaan ja kehitetään yhdessä asiakkaiden kanssa. Lasten ja vanhempien toiveilla, tarpeilla ja ideoilla on suuri merkitys avoimen varhaiskasvatustoiminnan kehittämisessä. 
  
Asukaspuistossa työskentelee kolme varhaiskasvatuksen ammattilaista. Ohjattua toimintaa toteutetaan sekä sisä- että ulkotiloissa. Varhaiskasvatuksen palveluohjaaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja neuvolan perheohjaaja ovat tavattavissa asukaspuistossa säännöllisesti. Viikko-ohjelma on nähtävillä asukaspuiston ulkoikkunassa ja asukaspuiston Facebook-sivulla.  
  
Alueellisia yhteistyökumppaneita ovat alueen päiväkodit, suomen- ja ruotsinkielinen seurakunta, neuvola, kirjasto, kansalaisopisto ja kotipalvelun perhetyö.

Yksi yhteistyömuoto on asukaspuistossa järjestettävä avoin vertaisryhmä Vanhemmuuden vuoristoradalla, joka toteutetaan yhteistyössä avoimen varhaiskasvatuksen, perhepalveluiden ja suomalaisen seurakunnan kanssa. 

Piennarpiha on mukana Vihreä lippu - kestävän kehityksen ohjelmassa.
  

Tämä sisältö ei näy, sillä evästeiden käyttöä ei ole hyväksytty.

Aukioloaika:
ma - pe klo 9 - 16 

Osoite:
Piennarkuja 4
02430 Masala 

Puhelinnumero:
040 126 9622

Sähköposti:
etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

Avoimen varhaiskasvatustoiminnan esimies:
Hanna Leivo
040 126 9662 

Verkostotyöntekijä:
Outi Sivonen
050 588 0664

Ruotsinkielinen ohjaaja (torstaisin):
Petra Suzuki
050 414 3568

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja:
Hilkka Tuomivaara
040 829 4043

Tämä sisältö ei näy, sillä evästeiden käyttöä ei ole hyväksytty.