Valitse sivu

Kirkkonummi-päivät 26.-28.8.2022 ”Viihtyisästi Kirkkonummella – Trivsamt i Kyrkslätt”

Kirkkonummi-päiviä on järjestetty 1970-luvulta saakka, aluksi kunnan järjestämänä laajana tapahtumakokonaisuutena ja sitten 1990-luvun laman jälkeen viikonlopputapahtumana monien paikallisten tahojen yhteistyönä. Pandemiatilanne on pari vuotta rajoittanut yleisötapahtumien järjestämistä, mutta tänä vuonna toteutuvat jälleen monet Kirkkonummi-päivien tutut tilaisuudet tivoleineen, toritapahtumineen ja konsertteineen.

Tänä vuonna teemana on ”Viihtyisästi Kirkkonummella – Trivsamt i Kyrkslätt”. Tällä teemalla halutaan kannustaa järjestämään toimintaa, joissa eri ikäryhmiä kutsutaan hyväntahtoiseen yhdessäoloon, rentoon retkeilyyn ja tunnelmallisiin tapahtumiin. Alusta saakka Kirkkonummi-päivien ideana on ollut lisätä viihtyvyyttä Kirkkonummella. Kirkkonummi-päivien aikana on mahdollista tutustua paikallisiin toimintamahdollisuuksiin, palveluihin ja ympäristöön. Kirkkonummi ja kirkkonummelaiset tulevat tutuiksi ja lähiympäristön, paikallisten harrastusten ja paikallisen työn arvostaminen lisää kaikkien viihtyvyyttä.

Tapahtumatarjonta Kirkkonummen kunnan tapahtumakalenterissa

Kirkkonummen tapahtumakalenterissa on oma kategoria Kirkkonummi-päiville. Sillä valinnalla saa esille kaikki tapahtumat, jotka liittyvät Kirkkonummi-päiviin. Kalenterin tiedoista löytyvät myös tapahtumien osoitteet ja tarkemmat tiedot järjestäjistä ja niiden muusta toiminnasta.

Kirkkonummi-päivät 2022 tapahtumakalenterissa