Veikkolan moottoritielle palautetaan normaalit nopeusrajoitukset
Kategoria: Asuminen ja ympäristö Info, asiointi, päätöksenteko ja hallinto Kadut ja tiet
Väylävirasto tiedottaa:
Veikkolan kohdan meluesteiden rakentaminen on edennyt kesän aikana aikataulussa. Tieliikenteen poikkeusjärjestelyt on poistettu ja nopeusrajoitukset palautetaan normaaleiksi loppuviikon aikana.
Perälän risteyssillan ja Veikkolan alikulkukäytävän sisäpuoleiset työt ovat käynnissä ja valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. Siltojen valmistumisen jälkeen maisemointityöt aiheuttavat kuitenkin ajoittain häiriötä liikenteelle. Urakka valmistuu syksyn aikana, mutta riista-aitatyöt jatkuvat arviolta loka-marraskuun vaihteeseen.
Väylävirasto vastaa valtion tieverkon, rautateiden ja vesiväylien kehittämisestä sekä kunnossapidosta. Huolehdimme liikenteen palvelutasosta ja osallistumme liikenteen ja maankäytön yhteensovittamiseen. Näin edistämme yhteiskunnan hyvinvointia ja elinkeinoelämän kilpailukykyä.