Valitse sivu

Mopo on säilyttänyt suosionsa yhtenä nuorten käyttämänä kulku- ja harrastusvälineenä, ja mopoilijan on tärkeää huomioida muut asukkaat ja tienkäyttäjät sekä noudattaa liikennesääntöjä. Vanhemman rooli nuorten liikennekäyttäytymiseen on merkittävä. Vanhempien on hyvä keskustella nuorten kanssa oikeanlaisesta liikennekäyttäytymisestä ja liikennesäännöistä sekä olla tietoinen nuorten liikkumisesta ja tarvittaessa puuttua tilanteisiin.

Poliisin vinkit mopo-onnettomuuksien välttämiseen

Poliisin tietojen mukaan Kirkkonummella on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana 11 mopedionnettomuutta. Paras keino onnettomuuksien välttämiseen on ennakoiva ajotapa.

– Tämä tarkoittaa muun muassa nopeuden sovittamista tilanteeseen ja keliin sopivaksi. Temppuilu ja keuliminen liikenteessä tuntuu olevan nuorten keskuudessa turhan tärkeässä roolissa. Sellainen toiminta on liikenteessä hengenvaarallista niin mopoilijalle itselleen kuin muille tienkäyttäjille. Vaarallisuuden lisäksi kyseinen toiminta on lainvastaista. Keuliminen muun liikenteen seassa saattaa sakon lisäksi johtaa myös ajokortin menettämiseen. Jos kyseinen toiminta on toistuvaa, voidaan mopo myös takavarikoida ja kesän ajot loppuvat tämän myötä lyhyeen, muistuttaa komisario Hannu Kontola

Mopon paikka Kirkkonummella on pääsääntöisesti ajoradalla

Mopolla tulee ajaa autoliikenteelle tarkoitetun ajoradan oikeassa reunassa. Mopolla ei kuitenkaan saa ajaa moottori- tai moottoriliikennetiellä. Jalankulku- ja pyöräilyväylät on tarkoitettu kävelijöille ja pyöräilijöille. Mopoilu on sallittu niillä ainoastaan silloin, kun liikennemerkin yhteydessä on erillinen Sallittu mopoille -lisäkilpi.  Piittaamattomuus jalankulku- ja pyöräilyväyliä koskevista liikennesäännöistä voi aiheuttaa vaaratilanteita ja turvattomuuden tunnetta muille kulkijoille.

Mopoille sallitut jalankulku- ja pyöräilyväylät Kirkkonummella

1.     Länsiväylä (kantatie 51) Upinniementien ja Siuntion rajan välillä (Kaapelitielle asti)

2.     Upinniementie Luostarinrinteen ja Strömsbyntien välillä

Kuvassa merkittynä Kirkkonummen mopoille sallitut jalankulku- ja pyöräilyväylät

Mopoille sallitut jalankulku- ja pyöräilyväylät on merkitty aina erillisellä ”Sallittu mopoille” -lisäkilvellä.

Kuntaan tulee usein palautetta muun muassa siitä, että mopoilla ajetaan paikoissa, joissa se ei ole sallittua. Jerikonmäeltä Peuramaalle kulkevalla ulkoilupolulla ja Länsiväylän ylittävällä Munkinsillalla mopoilu on kielletty. Myös ulkoilureiteillä ja kuntopoluilla mopoilla ajaminen on kielletty, sillä se aiheuttaa vaaratilanteita. Mopo ei kuulu myöskään puistoraiteille kuten esimerkiksi Kirkkolaaksossa, josta on tullut useita yhteydenottoja kuntaan. Taajama-alueilla mopoilla on ajettava Kirkkonummella lähtökohtaisesti ajoradalla.

Kasvatus ja esimerkin näyttäminen ovat keskeisessä roolissa vastuullisessa mopoilussa

Nuorten vanhemmilla ja muilla aikuisilla on tärkeä rooli turvallisen ja vastuullisen liikkumisen opettamisessa mopoilijoille. Liikenneturvan nuorille laatiman kyselyn (2019) perusteella vanhempien osoittama kiinnostus nuorten turvallista liikkumista kohtaan vaikuttaa merkittävästi nuorten käyttäytymiseen liikenteessä. Kyselyn toinen merkittävä havainto koski vertaisryhmien normien vaikutuksia nuorten käyttäytymiseen liikenteessä. Kaveripiiri voi kannustaa joko riskinottoon tai turvalliseen liikkumiseen.

Mopoilun aloittavan nuoren kanssa on hyvä keskustella siitä, missä ja miten mopolla tulee ajaa. Myös kokeneempia mopoilijoita on hyvä muistuttaa säännöllisesti mopoiluun liittyvistä liikennesäännöistä ja toiset huomioivasta ajokäyttäytymisestä. Kouluissa ja kotona on hyvä kerrata nuorten kanssa alla olevat mopoiluun liittyvät perusmuistisäännöt, ja ottaa muutoinkin tavaksi mopoilusta keskusteleminen säännöllisesti.

Mopoilijan muistisäännöt liikenteessä

  • Mopoilijan tulee käyttää kypärää (pakollinen kuljettajalla ja matkustajalla) ja muita kunnollisia ajovarusteita.
  • Mopolla ajetaan pääsääntöisesti ajoradalla tien oikeassa reunassa.
  • Mikäli mopoilu on sallittu jalankulku- ja pyöräilyväylällä, se on merkitty erillisellä lisäkilvellä sallittu mopoille. Tällöin siihen on yleensä mopoilijan turvallisuuteen liittyvä syy.
  • Jalankulku- ja pyöräilyväylällä ajaessa on varottava pyöräilijöitä ja jalankulkijoita. Tällöin on hyvä vähentää vauhtia, jolloin ehtii huomioida muut liikkujat.
  • Mopoillessa tulee huomioida muut tienkäyttäjät, noudattaa liikennesääntöjä, sovittaa nopeus tilanteen mukaan ja pitää riittävää turvaväliä.
  • Mopon suurin sallittu nopeus on 45 km/h.
  • Viritetyllä mopolla ajaminen liikenteessä on turvallisuusriski ja lailla kiellettyä.

Lisätietoa turvallisesta mopoilusta Liikenneturvan sivuilta: https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/mopoilijat-1#0fbede9a

Lähteet:

Liikenneturvan nuorisokysely https://www.liikenneturva.fi/fi/ajankohtaista/tiedote/vanhempi-ole-kiinnostunut-nuoresi-liikennekayttaytymisesta#af1e0d32

Tieliikennelaki 729/2018

Uutiskuva ja taustakuva Liikenneturva