Kantvikin päiväkoti

Kantvikin päiväkodin uudet ja saneeratut tilat otetaan käyttöön huhtikuun 2018 alusta. Vanha, vuonna 1973 valmistunut osa on purettu kokonaan, ja sen paikalla on nyt uusi rakennus. Uudempi, vuonna 2001 valmistunut rakennus, on korjattu.

Keväällä 2016 rakennuksen korjaustarve selvitettiin. Tutkimus osoitti, että rakennus oli pääasiallisesti hyvässä kunnossa, mutta että korjaustarvetta löytyi etenkin lämmöneristeissä, ilmanvaihdossa ja ikkunapelleissä.

Etelä- ja länsisivun ulkoseinät ovat alttiita sateelle, mikä oli vaikuttanut ikkunan alla oleviin lämmöneristeisiin. Eristeet on nyt uusittu, ja seinään on asennettu uusi höyrynsulku ja levytys. Rakennuksen ulkoseinän vieressä lattia oli paikon haljennut. Halkeama on tiivistetty ja ilmavuoto maaperästä estetty. Rakennuksen tiiveys on todettu tiiveysmittauksessa.

Korjaustarveselvityksessä todettiin myös, että rakennusten välinen liittymä vaatii erityistä huomiota. Seinärakenne uuden ja vanhan osan välillä on korjattu, niin ettei mikrobiherkkiä rakenteita ulotu alapohjarakenteiden alapuolelle.

Selvityksessä kiinnitettiin myös huomiota siihen, että ikkunapellitykset eivät olleet tiiviitä. Tämä ei kuitenkaan ollut aiheuttanut vaurioita. Ikkunapellityksen vuotokohdat on tiivistetty ja julkisivun tuuletusta parannettu.

Ilmanvaihdon osalta korjaustarveselvityksessä todettiin, että ilmanvaihto oli riittämätön lapsimäärään nähden. Molemmissa rakennuksissa on omat konehuoneensa ilmanvaihdolle. Korjatussa rakennuksessa laitteet on huollettu ja puhdistettu Rakennuksen kanavisto on puhdistettu, ilmamäärät on mitattu ja laitteet säädetty selvityksessä annettujen suositusten mukaan.