Tiina ja Antti Herlinin säätiö lahjoittaa flyygelin uuteen kirjastoon
Kategoria: Kirjasto Kulttuuri Vapaa-aika
Tiina ja Antti Herlinin säätiö on päättänyt lahjoittaa flyygelin Kirkkonummen uuteen pääkirjastoon. Kyseessä on Bösendorfer-merkkinen flyygeli, joka on rakennettu vuonna 1980.
Tiina ja Antti Herlinin säätiö on useassa apurahahaussa keskittynyt ilmastonmuutoksen torjuntaan, mutta on myös painottanut yhteiskunnallista hyvinvointia edistäviä hankkeita. Siksi kirjastotoimenjohtaja Margareta Kull-Poutanen otti yhteyttä säätiöön ja tiedusteli, olisiko säätiön mahdollista lahjoittaa flyygeli uuteen kirjastoon.
– Pohdimme asiaa säätiön hallituksessa ja teimme myönteisen päätöksen yksimielisesti, säätiön varapuheenjohtaja Tiina Herlin kertoo. Sen jälkeen sovimme Kirkkonummen työryhmän, eli Margareta Kull-Poutasen ja vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen rehtorin Satu Ylösen kanssa, että kyselen muusikkoystäviltäni, jos joku tietäisi tähän tarkoitukseen soveltuvaa vanhaa ns. arvosoitinta. Jouko Laivuori, Radion sinfoniaorkesterin pianisti, saikin sitten melko pian viestin Kuopiosta, missä oli myytävänä hyväkuntoinen ja sopivan ikäinen flyygeli.
Soitin on noin 2 metrin pituinen Bösendorfer vuodelta 1980 ja erittäin hyvälaatuinen. Sen edesmennyt laulunopettaja-omistaja oli ostanut sen Wienissä asuessaan ja se on ollut ainoastaan hänen käytössään. Flyygeli on tällä hetkellä lämpimässä varastossa Kuopiossa ja siirretään keväällä pääkaupunkiseudulle täydellistä huoltoa varten. Huollon suorittaa flyygeleihin erikoistunut Pianonikkarit. Kirjaston uuden konserttisalin valmistuessa se on valmis käyttöön.
– Kaiken kaikkiaan hanke toteutui nopeasti ja onnellisten tähtien alla. Asiantuntijoiden apu oli tietenkin korvaamatonta, Tiina Herlin toteaa. Olen itse oppinut paljon matkan varrella, mm. sen, että Bösendorfer on usein Steinwayn veroinen arvosoitin, jonka brändi ei vaan ole yhtä tunnettu. Toivottavasti tämä hieno soitin palvelee kirkkonummelaisia musiikinystäviä pitkään!
Tiina Herlin on toiminut Kirkkonummella luokanopettajana ja Kirkkonummen kirjastot ovat hänelle tuttuja sekä opettajan roolissa että omakohtaisesti.
– Abramsbyn, Finnbyn ja Thorsvikin kylissä kävi aikoinaan kirjastoauto, jota muistelemme lämmöllä. Nykyisin tulee Masalan kirjastossa tai pääkirjastossa valitettavasti käytyä harvemmin, kun ne eivät enää ole työmatkan varrella. Kirjastotoiminta on kuitenkin edelleen lähellä sydäntäni ja sen kehitystä on mielenkiintoista seurata.