Suomen UNICEF luovutti Lapsiystävällinen kunta tunnuksen Kirkkonummelle

12.12.2017 19:17

Kategoria: Info, asiointi, päätöksenteko ja hallinto Lapset Nuoret Lapsiystävällinen kunta

 
Suomen UNICEF pääsihteeri Marja-Riitta Ketolan johdolla luovutti tiistaina 12.12. keskustan seurakuntakodilla Kirkkonummen kunnalle Lapsiystävällinen kunta tunnustuksen. Tunnustus on kiitos lasten oikeuksien edistämisestä kunnan päätöksenteossa, hallinnossa ja palveluissa. Tunnustus on voimassa kaksi vuotta kerrallaan ja sen uudistamiseen vaaditaan kehittämistyön jatkamista.

Kirkkonummen Suomen UNICEFin asiantuntijan Sanna Koskisen mukaan Kirkkonummella on koulutettu aktiivisesti kunnan henkilöstöä lapsen oikeuksiin.

”Kirkkonummella on saatu erittäin hyviä kokemuksia eri toimialoille räätälöidyistä koulutuksista. Mitä laajemmin ja syvällisemmin lapsen oikeudet tunnetaan, sitä paremmin lapsen oikeudet toteutuvat jokapäiväisessä arjessa,” toteaa Sanna Koskinen.

Tunnustuksen luovuttamisen jälkeen seurakuntakodin täytti musiikin sulosoinnut musiikkiopiston orkestereiden ja kamarimusiikkiyhtyeiden esiintyessä täpötäydelle salille.

Lapsiystävällinen kunta