Siitepölykausi on alkamassa - olethan uusituttanut allergia- ja astmalääkereseptisi?

11.04.2018 07:47

Kategoria: Perusturva

Suomalaisista noin 20 % on siitepölyallergisia. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo.

Siitepölyallergia ja sen tutkiminen

Siitepölyallergiaa esiintyy sekä lapsilla että aikuisilla. Siitepölyt aiheuttavat pääasiassa allergista nuhaa, mutta joskus myös keuhko-oireita, kuten yskää ja hengenahdistusta. Diagnoosin tekemiseen ei välttämättä tarvita mitään laboratoriotutkimuksia. Jos on epäselvyyksiä oireiden aiheuttajasta tai harkitaan siedätyshoitoa, allergiaa voidaan selvittää ihotesteillä tai verikokeilla.

Siitepölyallergian hoito

Siitepölyallergiaa hoidetaan oireiden mukaan. Jos oireita esiintyy päivittäin, säännöllinen lääkitys on paikallaan. Apteekista on saatavilla allergia-lääkkeitä myös ilman reseptiä. Jos tuntuu, ettei yksi lääke tehoa, kannattaa kokeilla toista vaikuttavaa ainetta.  Nenäoireiden hoitoon on saatavilla myös kortisonipohjaisia nenäsuihkeita. Nenän hoito tulisi aloittaa hyvissä ajoin, ennen kuin limakalvot ovat turvoksissa ja nenä on ihan tukossa. Nenäsuihketta tulisi käyttää ainakin muutama viikko säännöllisesti. Jos lääkkeitä tarvitaan päivittäin, kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Hyvänä lisähoitona on nenähuuhtelukannu. Sillä huuhdotaan epäpuhtaudet ja eritteet nenästä pois. Nenäkannua kannattaa käyttää ennen nenäsuihketta. Nuhaoireiden lisäksi usealla siitepölyallergisella voi esiintyä myös allergisia silmäoireita. Jos antihistamiinitabletit eivät auta silmäoireisiin, apteekista on saatavilla erilaisia silmätippoja paikallishoitona. Osa silmätipoista vaatii lääkäri reseptin.

Lähde: Allergia-ja astmaliitto www.https://www.allergia.fi

Voit uusia reseptisi osoitteessa www.kanta.fi tai soittamalla oman terveysasemasi ajanvarausnumeroon

Siitepöly