Valitse sivu

Nopeasti huonontunut koronavirustilanne edellyttää tartunnan saaneilta omaehtoista eristäytymistä ja altistumisesta ilmoittamista henkilöille, joiden kanssa on ollut lähikontaktissa. Positiivisen koronavirustestituloksen saaneille on toimintaohjeita kuntien verkkosivuilla. Tartuntatautilain mukaisista eristyspäätöksistä ensisijaisena todisteena sairastetusta koronavirustaudista luovutaan.

Uusi strategia otetaan Kirkkonummella käyttöön 24.1.2022 alkaen.

Tartuntatautiviranomaisen asettama eristys on menettänyt vaikuttavuutensa

Valtavirukseksi noussut omikronmuunnos on aiheuttanut moninkertaisen päivittäisten tartuntojen määrän joulukuun alun jälkeen ja ruuhkauttanut koronavirustestauksen, tartunnanjäljityksen ja perusterveydenhuollon palvelut vakavasti. Terveydenhuollon koronatestiin pääsy voi kestää useita vuorokausia.

Omikronmuunnos aiheuttaa merkittävästi tartuntoja jo ennen oireiden alkua ja kun viive näytteenottoon pääsyyn on pitkä, suurin osa jatkotartunnoista on jo tapahtunut siinä vaiheessa, kun testitulos tulee tartuntatautiviranomaisen tietoon. Jatkotartuntojen estämiseksi perustetta asettaa henkilöä eristykseen ei tällöin ole. Kotitestillä todetut tartunnat eivät tule tartuntatautiviranomaisten tietoon lainkaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 13.1.2022 julkaiseman ohjeen mukaan koronavirustautiin sopivia oireita saaneiden  tulee välttää kontakteja muihin kuin samassa taloudessa asuviin vähintään viiden vuorokauden ajan.  Nykyisessä epidemiatilanteessa tartuntatautiviranomaiset saavat yhä useammin tiedon tartunnasta vasta eristysajan päätyttyä. Jälkikäteen tehdyillä eristyspäätöksillä ei voida ehkäistä tartuntojen leviämistä.

Kotitestit ja kontaktien välttäminen auttavat rajaamaan epidemiaa

Kuntalaisten vastuullinen toiminta on välttämätöntä oman lähipiirin suojaamiseksi, epidemian hidastamiseksi sekä sairaalahoidon kuormituksen vähentämiseksi. Lievästikin oireisena kotiin jääminen ja omien lähikontaktien nopea informoiminen altistumisen mahdollisuudesta on tärkeämpää kuin koskaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on 13.1.2022 antanut uusia ohjeita koronavirustautiin liittyvästä eristyksestä. Myös oireettomien tulee noudattaa voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia.

Laboratoriotestillä todetun koronavirustartunnan saaneille lähetetään toimintaohjeet tekstiviestillä. Lisäksi kuntien verkkosivuilla on toimintaohjeita positiivisen testituloksen saaneelle ja heidän läheisilleen.

Riskiryhmiin kuuluvien koronavirustestit etusijalla

Viimeisimmän, koronaviruspandemiaa edeltävän kansallisen pandemian varautumissuunnitelman mukaan pandemiavaiheessa ei ole enää tarvetta tunnistaa yksittäisen potilaan taudinaiheuttajaa, vaan taudinaiheuttajan selvittely tulee kohdentaa vakavasti sairaisiin potilaisiin.

Terveydenhuollon testaus kohdennetaan tämän vuoksi tällä hetkellä muun muassa vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluviin ja sosiaali- ja terveydenhuollossa työskenteleviin. Lisäohjeita siitä, kenelle suositellaan terveydenhuollon testiä, on kuntien verkkosivuilla.

Eristyspäätöksiä ei pääsääntöisesti enää tehdä

Tartuntatautilain mukaan kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voi päättää henkilön eristykseen asettamisesta, kun yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen vaara on ilmeinen eikä taudin leviämistä voida muulla tavoin estää.

Yksilön perusoikeuksia rajoittava päätös on viimesijainen keino epidemian rajaamiseksi. Perusoikeusrajoitusten tulee olla tehokkaita ja välttämättömiä tavoitteen saavuttamiseksi. THL:n 17.1. antaman lausunnon mukaan hybridistrategian testaa-eristä-jäljitä-hoida -mallilla ei enää voida hidastaa tartuntojen leviämistä. Tartuntatautilain edellyttämää epidemiologista perustetta laajamittaisille eristyspäätöksille ei siten enää ole.

Normaalit sairauspoissaolokäytännöt käyttöön

On tärkeää, että kaikki hengitystieinfektio-oireiset voivat jäädä pois töistä ilman huolta ansionmenetyksistä. Tarpeesta korvata ansionmenetys ei synny perustetta määrätä henkilöä eristykseen. Työnantajalla ei ole oikeutta vaatia työntekijältä eristyspäätöstä. Ansionmenetykset tulee korvata muilla tavoin. Korvaavia käytäntöjä voivat olla esimerkiksi normaalit sairauspäivärahakäytännöt tai työntekijän laajennettu oikeus olla poissa omalla ilmoituksella. Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää asiaa.

Tartuntataudeista vastaavan lääkärin tekemiä eristyspäätöksiä käytetään jatkossa vain tilanteissa, joissa hallintopäätöksellä aidosti pystytään ehkäisemään jatkotartuntoja. Kuntien tartuntatautiyksiköt jatkavat epidemian torjuntaa myös muilla käytettävissä olevin keinoin.