Rokotukset

Yleinen rokotusohjelma

Yleisen rokotusohjelman tavoitteena on suojata suomalaisia sellaisilta tarttuvilta taudeilta, joita vastaan rokotus antaa suojan. Terveyskeskuksen järjestämät yleisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia.

Rokotukset antavat tartuntatauteja vastaan pitkäkestoisen suojan, joka usein kestää koko loppuelämän. Rokotetun kuitenkin sairastuessa on tauti myös yleensä vähäoireisempi kuin rokottamattomalla henkilöllä. Rokottaminen on luonnollinen ja edullinen keino ehkäistä tartuntatauteja sekä estää niiden leviämistä.

Lapset ja nuoret saavat rokotukset neuvoloissa sekä  koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa.

Aikuisten rokotukset annetaan terveysasemien sairaanhoitajien vastaanotoilla, johon tulee varata aika. Jäykkäkouristus- kurkkumätätehosterokotus on tarpeen 10 vuoden välein. Poliotehosterokotus annetaan vain erityistilanteissa THL:n antamien rokotusohjeiden mukaisesti.

Yleisen rokotusohjelman osana annetaan hepatiitti A- ja/tai B-rokote henkilöille, joiden riski sairastua on lisääntynyt. Tällaisia ryhmiä ovat mm. ruiskuhuumeiden käyttäjät, heidän seksikumppaninsa ja samassa taloudessa asuvat henkilöt sekä miehet, joilla on seksiä miesten kanssa.

Influenssarokotus

Kaikille 65 vuotta täyttäneille, tiettyjä yleissairauksia sairastaville nuoremmille sekä 6-35kk ikäisille lapsille ja raskaana oleville annetaan heidän halutessaan ilmainen influenssarokotus terveyskeskuksessa syksyllä ennen epidemiakauden alkua. Rokotusajankohdista tiedotetaan erikseen ja samoina aikoina influenssarokotteen voivat käydä pistättämässä myös riskiryhmiin kuulumattomat henkilöt, jotka ovat hankkineet rokotteensa itse.

Matkailijoiden rokotukset ja malarialääkitys

Mikäli olet lähdössä matkalle, on tärkeää huolehtia matkakohteen mukaisesta rokotussuojasta ja malarialääkityksestä . Olethan hyvissä ajoin yhteydessä terveyskeskukseen saadaksesi tarvittavan rokotussuojan, viimeistään 2-6 kk ennen matkaa.

Rokotuksista osa kuuluu yleiseen rokotusohjelmaan (jäykkäkouristus-kurkkumätä, polio, tuhkarokko-vihurirokko-sikotauti), jotka annetaan terveyskeskuksesta veloituksetta. Matkakohteeseen tarvittavat muut rokotteet ja malarialääkitys on hankittava itse.

Matkailijoiden rokotusneuvontaa ja rokotussuunnitelmaa varten tulee varata soittoaika terveydenhoitajalle oman terveysaseman ajanvarausnumerosta, ruuhkien välttämiseksi soitathan mieluiten iltapäivästä. Keskustan sosiaali- ja terveyskeskus 09 – 2968 3401, Masalan terveysasema 09 -2968 3500 ja Veikkolan terveysasema 09 – 2968 3600.