Rakentaminen vauhdittunut Kirkkonummella alkuvuonna - Myös rakennuslupien käsittely nopeutunut
Kategoria: Rakennusvalvonta Tontit ja rakentaminen Asuminen ja ympäristö
Rakennuslupia on myönnetty Kirkkonummella tänä vuonna heinäkuun loppuun mennessä 541 uudelle asunnolle, mikä on enemmän kuin koko viime vuoden aikana yhteensä (471 asuntoa).
Uusia rakennuslupia on myönnetty alkuvuonna 85 uudelle pientalolle, 11 asuinkerrostalolle sekä 11 vapaa-ajan asunnolle.
-Kirkkonummen tulevaisuuden näkymien kannalta on positiivista, että rakentaminen on vauhdittunut, eikä koronaepidemia näytä hidastaneen rakentamista. Asumiselta haetaan laatua etenkin nyt kun etätyön määrä on lisääntynyt ja Kirkkonummi voi tarjota toimivan yhdistelmän luonnonläheistä asumista lähellä palveluita, sanoo rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Saara Huhmarniemi.
Rakennuslupien käsittelyajat nopeutuneet
Uudisrakennuksien rakennuslupien käsittelyaika on ollut Kirkkonummella tänä vuonna keskimäärin 39 kalenteripäivää hakemuksen jättöpäivästä päätöspäivään. Lupien käsittelyaika on nopeutunut edellisiin vuosiin verrattuna erityisesti sähköisen Lupapiste-asiointikanavan myötä.
-Parhaimmillaan lupa pystytään käsittelemään muutaman viikon sisällä, varsinkin jos lupahakemus on huolellisesti laadittu ja suunnitelmat on lähetetty ennakkoon rakennusvalvontaan kommentoitavaksi, kertoo kunnan johtava rakennustarkastaja Daniel Grönroos.