Rakennuttajainsinöörin virka, Kirkkonummen kunta, kunnallistekniikkapalvelujen investointiyksikkö

13.02.2019 15:43

Kategoria: Kuulutukset

Rakennuttajainsinöörin virka

Kirkkonummen kunta, kunnallistekniikkapalvelujen investointiyksikköön

Työavain 216504

 

Rakennuttajainsinöörin työtehtäviin kuuluu kunnallistekniikan rakennushankkeiden valmistelu. Keskeinen osa työtehtävää on urakoitsijoiden kilpailuttaminen, urakkasopimusten valmistelu ja osallistuminen urakoiden valvontaan. Rakennuttajainsinöörin viran pätevyysvaatimuksena on yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu yhdyskuntarakentamisen opintoja sisältävä maisterin, insinöörin tai rakennusmestarin tutkinto tai aiempi vastaava tutkinto ja vähintään kahden vuoden alakohtainen työkokemus tai yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu muu soveltuva tutkinto ja vähintään neljän vuoden työkokemus kunnallishallinnosta ja julkisista hankinnoista.

 

Edellytämme lisäksi hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa. Ruotsin kielen hallinta katsotaan eduksi. Arvostamme todistusta rakennuttamisen johtamisen koulutusohjelmasta (RAPS) tai rakennuttajan pätevöitymiskoulutuksesta (RAP). Töiden hoitaminen edellyttää hyviä tietotekniikan perustaitoja.

 

Arvostamme kokemusta työmaatehtävistä, suunnittelusta ja julkisista hankinnoista. Työ vaatii oma-aloitteellisuutta, sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Työtehtävien hoito edellyttää mahdollisuutta oman auton käyttöön. Auton käytöstä maksamme matkustussäännön mukaisen kilometrikorvauksen. Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla. Palkkaus määräytyy teknisten sopimuksen mukaisesti, palkkaryhmä II. Säännöllinen työaika on 38,45 h/vk. Kokemuksesta riippuen työtehtävän loppupalkka on 3.400-3.700 € kuukaudessa.

 

Virka täytetään sopimuksen mukaan. Tehtävään valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

 

Hakemukset avoinna olevaan virkaan tulee toimittaa sähköisesti opinto- ja työtodistuksineen 11.3.2019 klo 12.00 mennessä osoitteeseen: www.kuntarekry.fi. (työavain 216504)

 

Lisätietoja antaa kuntatekniikkapäällikkö Eero Vartiainen, puh. 050 414 0615, sähköposti etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi.mi.fi

 

Työ alkaa: sopimuksen mukaan

 

 

Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva noin 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella. Kunnassa työskentelee noin 2 300 eri alojen ammattilaista.

Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka.