Porkkalan Hylkypuistosta löytyi lisää tykkejä
Kategoria: Museo Matkailu Liikunta ja ulkoilu Kulttuuri Nuoriso- ja liikuntapalvelut
Viime vuonna avatussa Porkkalan Hylkypuistossa on parhaillaan käynnissä suuri meriarkeologinen tutkimusleiri, jonka aikana on löytynyt muun muassa pari metriä pitkiä tykkejä meren pohjasta. Tykkien lähellä on satoja vuosia vanha sotalaivan hylky.
”Hylkyihin liittyviä tarinoita pyritään nyt todentamaan nykyaikaisella tekniikalla, kuten viistokaikuluotauksella sekä kolmiulotteiselle kuvauksella”, kertoo Hylkypuiston projektipäällikkö Markku Luoto.
Lisäksi vapaaehtoiset sukeltajat kairasivat kiinnostavista hylyistä pullonkorkin suuruisia koepaloja hylkyjen tarkan iän määrittämiseksi. Puun vuosikasvun rytmiä pystytään tietokannoissa vertaamaan, jolloin saadaan selville, milloin ja missä laivan rakentamiseen käytetty puu on kasvanut.
”Suomen historian laajin sukelluslaivasto on ankkuroitu Träskön lahdelle viikoksi tutkimuksia varten. Meriarkeologian seuran lisäksi tutkimuksissa on mukana Helsingin Yliopisto”, iloitsee Luoto.
Tutkimusleiri on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta, sillä paikalla on muun muassa Yhdysvalloista tutkija selvittämässä uusimman laserskannauksen toimivuutta Itämeren haastavissa olosuhteissa.
Puiset laivat säilyvät Suomen olosuhteissa erinomaisesti verrattuna moniin maailman meriin, sillä täällä ei ole puuta syöviä laivamatoja eikä liikaa suolaa ja lämpöä. Porkkalan Hylkypuistosta kehitetään kansainvälisesti kiinnostava kulttuurimatkailun kohde.
”Hylkypuistossa on merkitty sukeltajien helposti löydettäväksi nyt neljä hylkyä, mutta uusia hylkyjä otetaan mukaan tutkimusleirin annin perusteella tämän vuoden aikana. Tätä ulkoilmamuseota laajennetaan myös tulevina vuosina”, sukellusretkiä Porkkalassa järjestävä Ari Kapanen hehkuttaa.
Mahdollisuuksia kehittämiseen riittää, sillä Porkkalan alueella on noin 70 hylkyä. Museovirasto tukee Hylkypuiston kehittämistä rahallisesti. Tärkeä osa Hylkypuistoa ovat myös sen nettisivut osoitteessa wreckpark.eu, josta löytyy tietoa, 3D-valokuvia ja 3D-videoita hylyistä myös muiden kuin sukeltajien tarpeisiin.
Kirkkonummen ensi vuonna valmistuvan kulttuuristrategian valmistelu on nyt hyvässä vauhdissa, mille pontta antaa kulttuurin projektisihteeri Jari Kallion kesäkiertue kunnan kulttuurikohteissa. Nyt oli vuorossa Porkkalan Hylkypuisto.
https://www.facebook.com/hylkypuisto
Suomen Meriarkeologinen Seura: https://www.mas.fi
Porkkala Wreck Park, tietoa ja 3D-valokuvia Hylkypuiston hylyistä: http://www.wreckpark.eu