Valitse sivu

Poliisi on julkaissut tiedotteen koskien yleisiä nettihuijausmuotoja. Niitä tulee Länsi-Uudellamaalla poliisin tietoon todella paljon, ja rikoksen uhrit ovat ihan tavallisia alueemme asukkaita.

On hyvä levittää sanomaa tyypillisistä huijaamisen tavoista, mahdollisuuksista niiden estämiseen sekä ohjeita huijauksen uhriksi joutuneille. Poliisin toiveena on, että myös iäkkäimmille ihmisille kerrottaisiin näistä vaaroista. On hyvä huomioida, että huijareiden kanssakäymiseen liittyy yleisesti halukkuus hyvätapaiseen keskusteluun toisen osapuolen kanssa.

Saitko soiton pankista? Ottiko julkisuuden henkilö yhteyttä somessa? Onko joku verkossa ihastunut sinuun?

Rikoskonstaapeli Niina Eräsen mukaan on hyvin tärkeää pyytää apua, vaikka olisit jo joutunut huijauksen kohteeksi. – Huijarit ovat taitavia, eikä kohteeksi joutuminen ole uhrin oma syy, sanoo Eränen.

Poliisi on julkaissut suomeksi ja ruotsiksi tiedotteen sekä Facebook- ja Twitter-päivitykset tällä hetkellä yleisistä (netti)huijausmuodoista.

 

Miksi tämä tuntematon henkilö otti yhteyttä juuri minuun? – Poliisi