Paljon uusia lautapelejä Kirkkonummen kirjastossa
Kategoria: Kirjasto Lapset Vapaa-aika
Kirjastosta on perinteisesti saanut ajanvietettä kirjojen, musiikin ja elokuvien muodossa. Myös lautapelejä on ollut tarjolla jo jonkin aikaa, ja nyt olemme kasvattaneet lautapelikokoelmaamme huomattavasti! Pelejä on tarjolla kaikenikäisille, ja niiden parissa aika kuluu mukavasti, oppii uusia asioita ja saa viettää laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa. Esimerkiksi Tilkkutäkki-pelissä rakennetaan nimensä mukaisesti tilkkutäkkiä erimuotoisista laatoista, Tokaidossa taas matkustetaan pelilaudalla Kiotosta Edon kaupunkiin historiallisessa Japanissa. Pelejä on tarjolla Masalan ja Veikkolan lähikirjastoissa sekä keskustassa lähinnä lasten- ja nuortenkirjasto Mestassa, mutta pääkirjaston aikuisten osastollakin on lainattavissa romanttinen Fog of love ‑parisuhdepeli. Nämä ja monta muuta peliä löydät kirjastosta! Voit tulla pelaamaan kirjastoon tai lainata pelin kotiin. Lautapelien laina-aika on yksi viikko.
Tervetuloa tutustumaan laajentuneeseen pelitarjontaamme! Kirjaston väki toivottaa kaikille iloisia pelihetkiä!