Valitse sivu

Kirkkonummella kutsutaan taide- ja kulttuurialojen sekä matkailualan toimijoita sekä muita kiinnostuneita mukaan kehittämään Kirkkonummelle työtä ja liiketoimintaa lisääviä matkapaketteja. Kaikki ovat tervetulleita mukaan pohtimaan, miten Kirkkonummen monipuolinen tarjonta erottuisi muista, miten palvelut ja elämykset olisivat löydettävissä ja Kirkkonummen tunnettuus eteläisen Suomen kiinnostavana matkakohteena vahvistuu. 

Meno-paluu uudelle maalle -hankkeessa kehitetään ja tuotetaan Kirkkonummen sekä viiden muun Uudenmaan kunnan alueella paikallisten taide- ja kulttuurialojen sekä matkailualan toimijoiden kanssa kulttuurilähtöisiä ja innovatiivisia matkapaketteja. Kestävän kehityksen mukaiset matkapaketit tuovat työtä ja liiketoimintaa alueelle, kun paikalliset toimijat tuottavat niitä yhteistyössä. Hankeprosessin tuloksena paikallinen taide- ja kulttuuriala elpyy ja vahvistuu osana kehittyvää paikallista ekosysteemiä. Hanketta rahoittaa Uudenmaan liitto sekä mukana olevat kunnat.

Hanketta vetää Interkontti ry ja se työskentelee yhdessä paikallisten toimijoiden ja kunnan kanssa koko hankeprosessin ajan. Vuoden 2021 aikana on tutkittu Kirkkonummen vahvuuksia ja mahdollisuuksia. Parhaillaan tunnistetaan ja määritellään osallistavassa prosessissa yhdessä paikallisyhteisön kanssa tuotteet ja palvelut, jotka perustuvat kestävään kehitykseen, yhteisesti jaettuihin arvoihin sekä paikalliseen osaamiseen ja resursseihin. Vuoden 2022 aikana Interkontti ry muotoilee tuotteet ja palvelut ja tuo ne testattavaksi kasvavalle paikalliselle toimijajoukolle. 

Kirkokonummen seuraava yhteistyöskentely kiinnostuneiden kesken tapahtuu torstaina 27.1.2022 klo 17-19 etänä Howspace-työskentelyalustalla. Voit ilmoittautua mukaan tästä >>

Lisätietoja

Jaana Merenmies, Interkontti ry
jaana@interkontti.fi
040 846 5056

Kirkkonummen kuntakehitys
kuntakehitys@kirkkonummi.fi