Masalan koulu täytti 60 vuotta

05.12.2018 15:37

Kategoria: Lapset Opetus

Masalan koulu vietti 60-vuotisjuhliaan tiistaina. Juhlat järjestettiin koulun viime lukuvuodeksi valmistuneessa uudessa liikuntasalissa, ja tervetulopuheessaan rehtori Anne Koskeno kertoi koulun uudisrakennusta ja kiitti niin henkilökuntaa kuin oppilaita siitä, että olivat jaksaneet tehdä töitä ja opiskella vaihtelevissa olosuhteissa.

– Mutta vaikka koulurakennus muuttuu, niin yksi asia pysyy – ja se on meidän upea pihamme. Koulun kallioilla on laskettu pulkkaa jo silloin, kun koulu valmistui ja lasketaan edelleen, rehtori kertoi ja esitteli pulkkaa 50-luvun lopulta.

Myös kunnanjohtaja Tarmo Aarnio palasi juhlapuheessaan koulun syntyyn. Kun Masalan koulu valmistui 1958 Porkkalan alue oli juuri palautettu ja suomenkielisiä oppilaita ei vielä ollut kovin monta kunnassa.

– Silloin arvioitiin, että koulu tulisi maksamaan 15 miljoonaa markkaa, mikä oli todella iso summa. Kustannuksia yritettiin saada alas ottamalla puutavara kunnan metisistä, ja koulua varten kaadettiin 800 tukkia. Mutta siihenkään aikaan kustannuslaskelmat eivät pitäneet, ja koulu tuli kaksi kertaa kalliimmaksi.

Tarmo Aarnio totesi myös, että 60 vuotta on pitkä aika, ja että on jännittävää ajatella mitä 50 vuoden päästä ajatellaan tämän päivän koulusta.

– Oppilaat kuitenkin elävät tässä ja nyt, ja miettivät tätä päivää ja huomista ja ehkä ensi viikkoa. Siksi ei ole yhdentekevää, miten lapset viihtyvät koulussa, vaan jos jokin asia huolestuttaa siihen pitää puuttua, Aarnio totesi.

Oppilaiden osallisuus ja hyvinvointi ovat Masalan koulussa etusijalla, ja koulu on mm. ollut mukana Unicefin hankkeessa, jossa kehitetään lapsenoikeusperustaista koulumallia.

Oppilaiden osallisuus näkyi myös juhlan monipuolisessa ohjelmassa. Koulun oppilaat ja opettajat olivat valmistelleet juhlavieraille viihdyttävää, aktioivaa ja sivistävää ohjelmaa. Ekaluokkalaiset onnittelivat koulua menevällä räpillä ja tokaluokkalaiset olivat valmistelleet videoesityksen, jossa esiteltiin tuttuja eläimiä kuten jänis, peura, siili ja kettu. Oppilaat myös lauloivat eläimistä. Kolmasluokkalaiset olivat valmistelleet upean musiikkinumeron, jossa ei vain laulettu vaan myös soitettiin ja soitinten joukossa oli niin ksylofoneja, erilaisia rumpuja ja sadeputkiakin.

Nelosluokkalalaiset veivät juhlavieraat melkein naapuriin, eli Hvitträskin arkkitehtikotiin joulunviettoon. Joulupöydässä olivat arkkitehdit Lindgren, Saarinen ja Gesellius vaimoinen ja yllätysvieraaksi saapui itse Jean Sibelius.

Viides- ja kuudesluokkalaiset antoivat katsauksen menneisiin vuosikymmeniin. Viidesluokkalaiset esittelivät vauhdikkaasti koululiikunnan kehittymistä, ja yleisö selkeästi tunnisti niin 60-luvun rummun tahtiin liikkumisen kuin 80-luvun aerobicvillityksen. Suurta ihailua herätti modernimpi akrobatia. Kuudesluokkalaisten ohjelma oli taas värikäs uutisten, muodin ja musiikin kavalkadi, josta sai hyvän käsityksen siitä, miten paljon 60 vuoteen mahtuukaan.

Juhlan päätti oppilaskunnan tervehdys, jossa esiteltiin Masalan koulun omat aakkoset – puheessa kiiteltiin niin upeaa koulurakennusta, maittavia kouluruokia ja opettajia, jotka jaksavat opettaa oppilaita.

Neljäsluokkalaisten esitys Joulu Hvitträskissä