Valitse sivu

Kirkkonummen maantieverkolla on vuosittain käytössä Uudenmaan ELY-keskuksen siirrettäviä nopeusnäyttötauluja. Ensisijaisena tarkoituksenaan näytöt muistuttavat autoilijoita ajonopeudesta ja pyrkivät hillitsemään ylinopeuksia. Samalla näytöt keräävät tietoa toteutuneista nopeustasoista liikenneturvallisuustoimenpiteiden suunnittelun tueksi. Keskeisimpiä nopeusnäyttöjen keräämiä tunnuslukuja ovat ajoneuvojen keskinopeus, nopeusrajoituksen ylittäneiden ajoneuvojen osuus sekä kaikkein ongelmallisimpien eli vähintään 10 km/h rajoituksen ylittäneiden ajoneuvojen osuus.

Ajonopeus on liikenneturvallisuuden kannalta olennainen asia, sillä se on yksi keskeisimmistä onnettomuuksien syntyyn ja niiden vakavuuteen vaikuttavista tekijöistä. Kuljettajille ja matkustajille välittyvän nopeustiedon lisäksi siirrettävät nopeusnäytöt antavat työkaluja liikennesuunnittelijoille, poliisille ja muille toimijoille. Niiden avulla seurataan uusien toimenpiteiden vaikuttavuutta ja sekä arvioidaan toimenpide- ja valvontatarpeita. Tuloksia käsitellään Uudenmaan ELY-keskuksen lisäksi muun muassa Kirkkonummen liikenneturvallisuustyöryhmässä.

Vuoden 2021 mittaustuloksia esittelevät kohdekortit valmistuneet

Vuonna 2021 tietoa saatiin kerättyä 24 maanteiden mittauspisteestä Kirkkonummella. ELY-keskuksen nopeusnäytöt ovat yhdessä kohteessa kaksi viikkoa, jonka jälkeen ne siirretään seuraavaan kohteeseen. Tällöin saadaan katettua yhden mittauskauden aikana lukuisia erityyppisiä kohteita.

Kaikista mitatuista nopeusnäyttökohteista on toteutettu yksilölliset tuloskortit, joista käy ilmi näytön sijainti, kohteen tiedot ja keskeisimmät nopeustasoihin ja liikennemäärään liittyvät tunnusluvut ajallisine vaihteluineen. Linkki kohdekortteihin (pdf 50 sivua).

Nopeusrajoituksen ylitykset kohdistuvat eniten 40 kilometrin nopeusrajoitusalueille

Eniten merkittäviä nopeusrajoituksen ylityksiä oli Sepänkyläntien, Vilhonkummuntien, Hirsalantien ja Porkkalantien mittauspisteissä. Kohteet sijaitsevat taajamiin tullessa tai kylien kohdalla 40 kilometriä tuntinopeusrajoitusalueilla, joissa on huomioitu alueen paikalliset ja turvalliset liikkumisolosuhteet. Sen sijaan Turuntien mittauspisteessä yli 10 km/h nopeudella rajoituksen ylittäneiden määrä laski vuodesta 2020. Tähän on voinut osin vaikuttaa nopeusnäytön siirto kauemmaksi 40 km/h nopeusrajoitusalueen alkamisesta. Havaintojen mukaan nopeusrajoituksen ylitykset kohdistuivat selvästi enemmän 40 kilometrin nopeusrajoitusalueille kuin 50 tai 60 kilometrin nopeusrajoituksien alueille.

– Vaikka nopeusnäyttöjen tuloksista usein raportoidaan nopeuden ylityksiä, haluamme tuoda esiin myös, että merkittävä osa autoilijoista noudattaa nopeusrajoituksia varsin hyvin. Tästä haluammekin kiittää kuljettajia, kertoo liikenneturvallisuustyöryhmän puheenjohtaja Marko Suni.

ELY-keskuksen siirrettävät näytöt kiertävät maastossa vuonna 2022 taas huhtikuusta eteenpäin. Kirkkonummelle on tälle vuodelle ohjelmoitu 32 siirrettävää nopeusnäyttökohdetta. Suurin osa kohteista säilyy ohjelmassa samoina vuodesta toiseen, jotta nopeustasojen kehittymistä voidaan seurata myös pidemmällä aikajänteellä.