Lotta Romsin ja Joona Kaukosen mitaleita juhlittiin

05.04.2019 14:36

Kategoria: Nuoriso- ja liikuntapalvelut

Kunnantalolla juhlistettiin tänään kirkkonummelaisia Special Olympics -kesämaailmankisojen mitalisteja. Ratsastaja Lotta Romsi saavutti kisoista kaksi kultamitalia ja yhden hopean, ja Joona Kaukonen ylsi pronssille judossa.

Mitalikahveilla kunnanjohtaja Tarmo Aarnio totesi, että vaikka monesti sanotaan, että tärkeintä kilpailuissa ei ole aina voittaminen tai mitalin saaminen, niin mitali on kuitenkin osoitus pitkästä ja ahkerasta työstä.

Sekä 36-vuotias Lotta Romsi että 24-vuotias Joona Kaukonen aloittivat lajinsa jo 4-vuotiaana, ja Lotta kertoo, että ratsastus on ollut hänen lajinsa siitä asti. Lotta Romsi harjoittelee Maritta Enqvistin Eerikinkartanon tallilla. Kisoihin osallistui kaiken kaikkiaan neljä ratsastajaa, ja kolme heistä oli Enqvistin tallilta.

Vaikka matka olikin kilpailumatka, niin aikaa jäi myös muuhunkin. Kirkkonummen judoseuran Joona Kaukonen mainitsee erityisesti formularadan, jossa järjestettiin Special Olympicsin pyöräilykilpailut.

Molemmilla urheilijoilla urat jatkuvat, ja Joona Kaukosella jo tähtäimessä SM-kisat parin viikon kuluttua. Mutta kaikkein suurin tavoite ei suinkaan ole mitali tai arvokisa vaan musta vyö.

Special Olympics -kesämaailmankisat käytiin maaliskuussa Abu Dhabissa. Kisoissa oli mukana ennätyksellisesti yli 190 maata. Suomelle kisat olivat suuri menestys, sillä 70 urheilijan joukkue saavutti kisoista kaikkiaan 13 kultamitalia, 21 hopeamitalia ja 13 pronssimitalia.

Lotta Romsi ja Joona Kaukonen