Valitse sivu

Kirkkonummen kunnan alueella tapahtui vuosina 2017—2021 yhteensä 369 poliisin raportoimaa liikenneonnettomuutta, joista 133 johti loukkaantumiseen ja seitsemän kuolemaan. Kirkkonummen liikenteessä loukkaantuu keskimäärin 27 henkilöä vuodessa ja poliisin tietoon tulleita liikenneonnettomuuksia tapahtuu vuosittain keskimäärin 74. Omaisuusvahinko-onnettomuuksia (ei henkilövahinkoja) on tapahtunut vuosien 2017—2021 aikana keskimäärin 46 vuodessa.

 

Henkilövahinkoon johtaneiden onnettomuuksien määrät ovat vaihdelleet. Vuonna 2017 henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia tapahtui 24, kun taas vuonna 2018 niitä tapahtui 31. Viime vuonna määrä oli 30. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui vuosittain. Vuosina 2017 ja 2020 kuolleita oli 2 ja muina vuosina 1.

 

 

 

Kirkkonummella tapahtuneissa onnettomuuksissa yleisin onnettomuustyyppi oli yksittäisonnettomuus sekä kaikissa onnettomuuksissa (35 %) että henkilövahinkoon johtaneissa onnettomuuksissa (32 %). Vuosina 2017-2021 yksittäisonnettomuuksia oli 45. Yleensä ne ovat tieltä suistumisia, joissa ei ole ollut osapuolina muita ajoneuvoja. Muita yleisiä onnettomuustyyppejä henkilövahinko-onnettomuuksissa olivat polkupyörä-, jalankulkija- ja kohtaamisonnettomuudet. Vuosina 2017—2021 Kirkkonummella tapahtui yhteensä 15 henkilövahinkoon johtanutta jalankulkijaonnettomuutta ja 16 polkupyöräonnettomuutta ja. Etenkin polkupyöräilijöiden osalta onnettomuustilaston peittävyys on kuitenkin heikko, sillä onnettomuudet tulevat vain harvoin poliisin tietoon.

 

Kohtaamisonnettomuudet ovat kaikkein kohtalokkaimpia, sillä vuosina 2017-2021 niitä tapahtui 12, joista 3 johti kuolemaan. Mopedionnettomuuksia sattui 11 samoin kuin kääntymisonnettomuuksia. Peräänajoja tapahtui 10. Risteämis-, peura-, hirvi ja muissa onnettomuuksissa määrät jäivät alle 10 kussakin onnettomuusluokassa.

 

Kunnan poikkihallinnollinen liikenneturvallisuustyöryhmä työskentelee turvallisemman liikenneympäristön aikaansaamiseksi. Liikenneturvallisuustyöryhmä seuraa Kirkkonummen liikenneonnettomuuksien kehitystä vuosittain ja edistää aktiivisesti turvallista ja kestävää liikkumista kunnassa. Turvallisen liikenneympäristön aikaansaaminen on kuitenkin meidän kaikkien vastuulla. Kiinnittämällä huomiota mm. sopivaan tilannenopeuteen ja muihin tielläliikkujiin sekä varaamalla riittävästi aikaa liikenteeseen voimme edistää turvallista liikkumista Kirkkonummella.

 

Vuosien 2017-2021 päivitetyt onnettomuustilastot on julkaistu Kirkkonummen kunnan liikenneturvallisuussivuilla: https://www.kirkkonummi.fi/liikenneturvallisuus

 

Liikenneturvan sivuilta löydät myös ajankohtaista tietoa liikenneturvallisuudesta: https://www.liikenneturva.fi/ajankohtaista/

 

Kirkkonummen liikenneturvallisuustyöryhmä toivottaa kaikille turvallista matkaa!

 

Liikutaan turvallisesti ja vastuullisesti tänäkin kesänä!