Lapsiystävällisessä kunnassa lapsille mahdollistetaan vuoropuhelu suoraan päättäjien kanssa

08.04.2019 15:50

Kategoria: Koulut Info, asiointi, päätöksenteko ja hallinto Lapset Nuoret Lapsiystävällinen kunta

Kirkkonummi on Lapsiystävällinen kunta

Vuonna 2017 UNICEF myönsi Kirkkonummelle Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen, joka myönnetään vain kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Tunnuksen myöntämiseen vaadittiin toimenpiteitä sekä toimintasuunnitelma vuosille 2018-2020. Toimintasuunnitelman 1. seurantakokous pidettiin 13.3.2019, johon osallistuivat toimialojen edustajat. Koordinaatioryhmään kuuluu myös neljä luottamushenkilöä ja nuorisovaltuuston edustaja. Tavoitteena on kunnan toimintoja läpileikkaava toimintapa, jossa otetaan lapset palveluiden/tilojen suunnittelussa alusta asti mukaan.

Seurantakokouksessa käsiteltiin mm. erilaisia meneillään olevia prosesseja, joissa lapset erityisesti huomioidaan. Näitä ovat mm.

Luottamushenkilöiden ja oppilaskuntien kyselytunti

Keskiivikkona 10.4. kunnantalolla klo 9.00-11.30 järjestettävä luottamushenkilöiden ja oppilaskuntien kyselytunti mahdollistaa nuorten vuoropuhelun suoraan päättäjien kanssa. Kyselytunti järjestetään nyt toista kertaa ja oppilaskuntia on ilmoittautunut runsaasti mukaan – tämän tyyppinen toiminta tuntuu kiinnostavan nuoria.

Paikalle on myös kutsuttu kaikkien valtuustoryhmien edustajat. Kyselytunnin aiheena on harrastusmahdollisuudet kunnassa. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Lapsiystävällinen kunta –koordinaatioryhmän varapuheenjohtaja Linda Basilier.

Lapsiystävällinen kunta -työryhmä toivottaa kaikki halukkaat tervetulleeksi seuraamaan kyselytuntia paikan päälle. Tilaisuus myös striimataan.

Kuva: Luottamushenkilöiden ja oppilaskuntien kyselytunti 11.4.2017

Luottamushenkilöiden ja oppilaskuntien kyselytunti 11.4.2017