Lapsen oikeuksien viikko 16.-22.11.2020: #SaaUnelmoida
Kategoria: Opetus Info, asiointi, päätöksenteko ja hallinto Lapset Nuoret Lapsiystävällinen kunta
Lapsen oikeuksien viikko on toiminnallinen teemaviikko, jonka tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa.
Tämän vuoden #SaaUnelmoida -kampanja syntyi Veikkolan yläkoululla
Veikkolan yläkoululaiset osallistuivat viime vuonna järjestettyyn Lapsen oikeuksien tempaukseen, jossa eri koulujen oppilaita pääsi Valtioneuvostoon työskentelemään yhdeksi päiväksi hallituksen ministereiden kanssa.
Koululaisten ja Lastensuojelun Keskusliiton välinen yhteistyö jatkui tämänkin jälkeen lapsen oikeuksien kehittämisessä ja yhteistyön pohjalta keskusliitto kysyi tänä vuonna eri kouluilta ideoita Lapsen oikeuksien viikon kampanjaksi. Näistä ideoista Veikkolan yläkoulun oppilaskunnan idea vietiin käytäntöön, syntyi #SaaUnelmoida: nuoret toivoivat some-kampanjaa, jossa he voisivat kuulla poliitikoiden, urheilijoiden ja muusikoiden viestejä siitä, mistä nämä ovat unelmoineet ollessaan lapsia. - Oppilaskunnan nuoret ovat olleet innokkaita ideoimaan lastenoikeuksiin liittyviä teemoja ja on ollut mielettömän hieno juttu heille päästä mukaan vaikuttamaan, kertoo Anni-Sofia Salo, Veikkolan yläkoulun oppilaskunnan ohjaava opettaja.
Kirkkonummi on Lapsiystävällinen kunta
Lapsuus on ainutlaatuinen ajanjakso ihmisen elämässä, kunnan palvelut ovat vahvassa asemassa varhaisvuosista asti rakentuvan hyvinvoinnin edistämisessä. Suomen perustuslaissa on velvoite kohdella lapsia ”tasa-arvoisesti yksilöinä” ja samoin perustuslain mukaan lasten ”tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti”. Tämä tapahtuu lapsen elämässä eri alueilla: kotona, varhaiskasvatuksessa, koulussa, sosiaalipalveluissa, terveydenhuollossa ja vapaa-aikana.
Kirkkonummella lapsen oikeudet ovat tärkeässä asemassa ja Suomen UNICEFin antaman Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen pohjalla on jatkuva rakenteellinen kehittäminen lapsen oikeuksien näkökulmasta. Lapsen oikeuksien viikolla kerromme Lapsiystävällinen kunta -mallin mukaisesta työstämme ja erilaisista hankkeista enemmän.
Lisätietoa: lapsiystavallinenkunta@kirkkonummi.fi