Kuntalaisbarometri

Uusin barometri julkaistaan syksyllä 2017

Barometri 2015

Barometri 2013

Tutkimusta on tehty vuodesta 1997 alkaen joka toinen vuosi. Kirkkonummen kuntalaisbarometri on Suomessa ainutlaatuinen, siinä mielessä, miten säännöllisesti, pitkään ja laajasti on seurattu kuntalaisten mielipiteitä siitä, miten kunta ja kunnan palvelut ovat kehittyneet. Tutkimuksesta on tullut tärkeä työkalu kunnan toimintojen kehittämisessä.

Vastaamalla voi vaikuttaa

Kyselyn vastausprosentti on perinteisesti ollut korkea, koska tätä kautta asukkaat voivat vaikuttaa kuntansa toimintaan.

Miten vastaajat on valittu?
Kysely on lähetetty 2 500 kirkkonummelaiselle. Vastaajat on valittu Väestörekisterikeskuksen suorittaman satunnaispoiminnan perusteella.

Barometrin tavoitteet ovat:
1. Mitata kuntalaisten tärkeimpinä pitämiä kunnan palvelutekijöitä.
2. Mitata kirkkonummelaisten tyytyväisyyttä em. palveluihin.
3. Osoittaa miten kunta kuntalaisten mielestä on kehittynyt.
4. Tarjota kanava kirkkonummelaisten näkemysten kuulemiselle.

Barometrin avulla kunnan toimintaa ja palveluja pystytään seuraamaan ja suunnittelemaan systemaattisesti. Vuodesta 1997 tulokset ovat olleet nousujohteisia.

Kiitämme jo etukäteen tulevista palautteista!

Barometrin on toteuttanut Intervox Research Oy, kuten aiempinakin vuosina.