Valitse sivu

Kirkkonummen kunnanvaltuusto päätti 14.11. kokouksessaan kunnan tulo- eli kunnallisveroprosentiksi 7,11. Se on sama kuin tämän vuoden veroprosentti vähennettynä laskennallisella 12,64 prosenttiyksiköllä. Lisäksi kokouksessa päätettiin muun muassa myös kiinteistöveron pitämisestä samalla tasolla kuin vuonna 2022.

Tuloveroprosentti vuodelle 2023

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu, ja siten niiden kustannukset siirretään kunnilta hyvinvointialueille vuoden 2023 alussa. Tämän takia kuntien tuloja siirretään valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa. Merkittävä osa tulojen siirtoa tehdään kunnallisveron kautta.

Ansiotuloverotukseen tehtävät muutokset toteutetaan niin, että niillä on mahdollisimman vähän vaikutusta verovelvollisten verotuksen tasoon. Näin ollen kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennetaan yhtä paljon: 12,64 prosenttiyksikköä.

Kunnanvaltuusto vahvisti Kirkkonummen vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 7,11., eli se on vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä kyseisellä 12,64 prosenttiyksiköllä.

 

Kiinteistövero vuodelle 2023

Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa kiinteistön arvon perusteella. Kiinteistövero on kiinteistöveroprosentin mukainen osuus kiinteistön verotusarvosta.

Kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukäteen. Tässä ovat kunnanvaltuuston nyt vahvistamat kiinteistöveroprosentit Kirkkonummelle vuodelle 2023, ja ne ovat samat kuin tänä kuluvanakin vuotena:

  • Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,93 %
  • Vakituiset asuinrakennukset 0,41 %
  • Muut asuinrakennukset 1,40 %
  • Rakentamaton rakennuspaikka 5,43 %
  • Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 %

Muita kunnanvaltuuston kokouksessa 14.11. käsiteltyjä asioita olivat:

  • Vastaukset valtuustoaloitteisiin 1/2017 ”Kirkkonummelle ohjelma paikallisen yrittäjyyden ja talouden tukemiseksi” sekä 14/2021 ”Kirkkonummelle korona-exit tiekartta”.
  • Eron myöntäminen ruotsinkielisen kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenen ja varapuheenjohtajan tehtävästä ja uuden jäsenen ja varapuheenjohtajan valitseminen
  • Eron myöntäminen käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä sekä uuden lautamiehen valitseminen

Voit katsoa tallenteen kunnanvaltuuston kokouksesta kunnan Youtube-kanavalta.

Ennen valtuuston kokousta kunnanvaltuuston jäsenillä oli mahdollisuus vierailla 1.12. avattavassa kunnan uudessa Hyvinvointikeskuksessa.

Heti kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen pidetyllä valtuuston kyselytunnilla kunnanjohtaja Tarmo Aarnio vastasi esitettyyn kysymykseen Kirkkonummen kunnan rakennusvalvonnasta ja sen asiakaslähtöisyydestä.