Koulukuljetustilanne stabiloitumassa

17.08.2018 12:26

Kategoria: Opetus

Tilanne koulukuljetuksissa alkaa tasaantua. Viikonlopun aikana tehdään vielä muutoksia joillekin reiteille.

– Ensinnäkin haluan kiittää kaikkia huoltajia palautteesta. Ilman palautetta emme olisi päässeet kiinni ongelmakohtiin. Tällä viikolla kuljetusfirmat, koulut, huoltajat ja kunnan hallinto ovat tehneet tiivistä yhteistyötä kellon ympäri, jotta saisimme tilanteen kuntoon, hallintopäällikkö Tiina Koivisto toteaa. Kaikkien tavoitteena on saada kuljetukset toimiviksi, ja ennen kaikkea turvallisiksi.

Suurin osa reiteistä toimii nyt, mutta joillekin reiteille tullaan vielä lisäämään kalustoa, ja reitit jaetaan eri tavalla. Muutokset koskevat oppilaita, jotka kulkevat Överbyn alueelta ja Volsintien varrelta Kirkkoharjun kouluun, Gesterbyyn kouluun ja Winellska skolaniin. Huoltajat saavat tiedon aikataulumuutoksista viikonlopun aikana joko suoraan liikennöitsijältä tai, jos liikennöitsijällä ei ole huoltajien yhteystietoja, sivistys- ja vapaa-aikapalveluista.

Muistutamme myös, että oppilaan on hyvä olla noutopaikalla jo viitisen minuuttia ennen noutoaikaa. Iltapäivisin koulukuljetus kotiinpäin lähtee aikaisintaan 10 minuuttia koulun päättymisen jälkeen, jotta kaikki oppilaat ehtivät mukaan.

kirkkonummen kunnan logo majakka