KotiToimari toimittaa kauppakassit ja ateriat ovelle
Kategoria: Seniorit Koronatilanne Palvelut Perusturva
Työllistymisyksikkö Toimari oli kaikkien muiden kunnan yksiköiden tavoin uuden edessä maalikuussa, kun poikkeustilanne maassamme alkoi. Kuntouttavan työtoiminnan pajat suljettiin maaliskuun lopulla, ja työtoiminnan ohjaajat siirtyivät työskentelemään KotiToimarin ateria- ja kauppapalveluun jo olemassa olevien työntekijöiden rinnalle.
KotiToimari on jo vuosia kuulunut kunnan järjestämän ateria- ja kauppapalvelun toimijoihin yhdessä ikäihmisten hyvinvointipalveluiden ja ruokapalveluiden kanssa.
- Ennen koronatilannetta näiden palvelujen tilaajat olivat kotihoidon asiakkaita. Kauppakassiasiakkaita oli parikymmentä ja aterioita toimitettiin noin sadalle asiakkaalle. Yhteensä hoidettiin noin 1200 kuljetusta viikossa, kertoo työllistymisyksikön johtaja Ulla Railio.
Maaliskuun lopulla asiakaskuntaa laajennettiin koskemaan myös niitä kuntalaisia, jotka riskiryhmäläisinä eivät itse voineet lähteä kotoaan asioimaan. Kauppakassipalvelun tilaajien määrä yli kaksinkertaistui. Ateriapalveluiden kysyntä on pysynyt ennallaan. KotiToimarista on lisäksi tilattu mm. apteekkiasiointipalveluita sekä pieniä remontti- ja pihatöitä.
- Työntekijämme on ohjeistettu toimimaan koronatilanteessa annettujen ohjeiden mukaan tartuntariskien minimoimiseksi. Kun kuntouttavaa työtoimintaa käynnistetään uudelleen ja ohjaajia siirtyy varsinaisiin tehtäviinsä, KotiToimari varmistaa ateria- ja kauppakassipalvelun jatkuvuuden, Ulla Railio lupaa.