Koronatartuntojen määrät kasvussa Kirkkonummella

09.07.2021 08:15

Kategoria: Perusturva Koronatilanne

Matkailun lisääntyminen on kasvattanut Kirkkonummen koronatartuntojen määrän moninkertaiseksi. 28.6. alkaneella viikolla tartuntoja oli 16 ja kuluvalla viikolla torstaihin puoleen päivään mennessä jo 11. Kun ilmaantuvuusluku 100 000 asukasta kohden oli 0 vielä viikoilla 23-24, viikolla 26 se oli jo lähes 40. Kuluvan viikon luku noussee vielä korkeammaksi.

Tartunnat ovat peräisin maan rajojen ulkopuolelta ja matkustajien mukana tulleista perheiden sisäisistä jatkotartunnoista. Muutama tartunta liittyy jalkapallon EM-kilpailuihin, loput ovat tuliaisia risteilyiltä ja muilta matkoilta.

Matkustajamäärät ovat nousussa, joten on odotettavissa, että myös tartunnat lisääntyvät edelleen. Kirkkonummen perusturva haluaakin muistuttaa, että koronatestaus ja omaehtoinen karanteeni ovat ainoita keinoja, joilla voimme välttyä taudin leviämiseltä. Lisäksi hyvän käsihygienian noudattaminen ja hengityssuojainten käyttö ovat edelleen hyviä tapoja vähentää tartuntoja.

On myös tärkeää, että kuntalaiset käyvät rokotuksissa. Koska puhelinajanvaraus on edelleen pahasti ruuhkautunut, koronarokotusaikoja olisi hyvä varata koronarokotusaika.fi –palvelun kautta.

Koronarokotusten painopiste on siirtynyt tehosterokotuksiin. Viime päivinä koronarokotuksissa on ollut paljon peruutuksia, ja mikä huolestuttavinta, ihmiset ovat jättäneet tulematta rokotukseen, vaikka ovat varanneet ajan. Rokoteaikoja kysytään enemmän kuin kunta saa rokotteita. Tässä tilanteessa on erittäin valitettavaa, jos rokotteita menee pilalle peruuttamatta jääneiden rokotusaikojen vuoksi.

Kirkkonummen koronaluvut ovat pysyneet kuntalaisten järkevän toiminnan ansiosta Uudenmaan kuntien keskiarvoa matalampina koko kevään ja alkukesän. Ohjeita noudattamalla ja kantamalla vastuuta itsestämme ja toisistamme saamme varmasti koronaluvut taas palautettua alkukesän matalalle tasolle.

Alla olevasta taulukosta näkyvät Kirkkonummen rokotustilastot ensimmäisen rokoteannoksen osalta.

Ensimmäisen rokotteen on tähän mennessä saanut 24 544 ja toisen rokotteen 8 046 kuntalaista. Kaikkiaan ensimmäisen rokoteannoksensa on saanut 60,6 prosenttia kuntalaisista.

Kaikki koronaan liittyvää työtä tekevät sote-ammattilaiset on rokotettu. Myös iäkkäiden henkilöiden asumispalveluiden ja laitoshoidon yksiköiden henkilökunta ja asukkaat on rokotettu. Kotihoidon asiakkaat on rokotettu.

80 vuotta täyttäneistä kuntalaisista on rokotettu 88,2 prosenttia. 75-79-vuotiaista on rokotettu 93,6 prosenttia ja 70-74-vuotiaista 93,5 prosenttia.

65-69-vuotiaista on rokotettu 90 prosenttia ja 60-64-vuotiaista 88 prosenttia.  55-59-vuotiaista on rokotettu 87,2 prosenttia ja 50-54-vuotiaista 86,5 prosenttia. 45-49 –vuotiaista on rokotettu 84,1 prosenttia ja 40-44 -vuotiaista 79,9 prosenttia. 35-39 vuotiaista on rokotettu 69,3 prosenttia ja 30-34 -vuotiaista 54,8 prosenttia. 25-29 -vuotiaista on rokotettu 43,9 prosenttia ja 20-24 -vuotiaista 42,2 prosenttia. 12-19 -vuotiaista on rokotettu 24,8 prosenttia.

 

""