Koronaepidemian tilanne Kirkkonummella 11.3.2021

11.03.2021 14:32

Kategoria: Koronatilanne Perusturva

Kirkkonummella on todettu tähän päivään mennessä 472 varmistettua koronavirustartuntaa. Yli 40 prosenttia tartunnoista on sellaisia, joiden lähdettä ei pystytä varmistamaan. Herkemmin tarttuvan brittivariantin osuus on noin 50 % kaikista tartunnoista ja kasvussa.

Koronan ilmaantuvuusluku eli tapausten määrä 100 000 henkilöä kohden on kasvanut. 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku viikoilla 7 + 8 oli 159,6 ja viikoilla 8 + 9 se oli 236,9. Koko HUS-alueella viimeisen 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on 315,1.

Koronalle altistuneita kuntalaisia on ollut kaikkiaan 3293. Karanteeneja tällä hetkellä voimassa 218.

Merkittäviä joukkoaltistumisia Kirkkonummella on epidemian alusta asti ollut 79. Merkittävä joukkoaltistuminen on tapahtuma, jossa kymmenen henkilöä tai enemmän altistuu koronavirukselle. Joukkoaltistumisista monet ovat tapahtuneet kouluissa ja päiväkodeissa, ja niistä on tapahtunut jatkotartuntoja niin lapsilla kuin aikuisilla.  

Ensimmäisen rokoteannoksensa on tähän mennessä saanut 7,2 prosenttia kuntalaisista eli 2 889 henkilöä, ja toisen annoksen 747 kuntalaista.

Tilastotiedot pohjautuvat THL:n ja HUS koronabotin tietoihin, jotka kertovat tilanteen toukokuusta 2020 alkaen.

Alla olevassa kuvassa on Kirkkonummen koronatilastoja 11.3.2021

Kirkkonummelaisista on otettu kaikkiaan 27 299 koronanäytettä. Tartuntojen kokonaismäärä on 472.

Viikkojen 7 + 8 ilmaantuvuusluku oli 159,6 ja viikkojen 8 + 9 ilmaantuvuusluku 236,9. Ilmaantuvuusluku kuvaa tapausten määrää ilmoitetulla ajanjaksolla 100 000 asukasta kohden.  HUS- alueen viimeisten 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on 315,1.

Koronalle altistuneita henkilöitä on Kirkkonummella 3293. Merkittäviä joukkoaltistumisia, joissa on yli 10 altistunutta, on 79. Voimassa olevia karanteeneja on 218.

Ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut 2889 henkilöä ja toinen annoksen 747    henkilöä.

Tilastotiedot pohjautuvat HUS koronabotin tietoihin, jotka kertovat tilanteen toukokuusta 2020 alkaen sekä THL:n tilastoihin.

Rokotettuja kuntalaisia on 7,2 prosenttia (ensimmäinen rokoteannos).

Majakkalogo