Kirkkonummi-päivillä vilkas ActionTori
Kategoria: Musiikkiopisto Kirkkonummi-päivät Kansalaisopisto Kuvataidekoulu Opetus Kulttuuri Nuoriso- ja liikuntapalvelut Koulut Lapset Vapaa-aika Nuoret
Kunnan sivistys- ja vapaa-aikapalvelut järjesti vilkkaan ActionTorin Kirkkonummi-päivillä. Edellisen päivän sateen jälkeen sää muuttuikin aurinkoiseksi, ihan niin kuin Kirkkonummi-päivillä yleensä onkin.
ActionTori järjestettiin lasten ja nuorten kirjasto Mestan ulkopuolella, ja ohjelmaa löytyi koko perheelle. Heti aamusta paikalle saapui Suomen Kennelliiton lukukoira Cessan ja hänen emäntänsä Mona Nyberg. ActionTorilla kiersi myös pienet rapsutettavat ponit.
Yksi ActionTorin teemoista oli lasten ja nuorten harrastukset. Tänä syksynä Kirkkonummella on alkanut monta uutta maksutonta harrastusryhmää, ns MyHobby-ryhmiä. ActionTorilla pääsi kokeilemaan mm. graffitimaalausta, jousiammuntaa, keppihevostuelua ja sähkörumpujen soittamista.
ActionTorilla sai myös tutustua Kirkkonummen musiikkiopiston ja kuvataidekoulun toimintaan. Musiikkiopiston oppilaat järjestivät pieniä popupesiitymisiä päivän aikana, ja kuvataidekoulun oppilaat tekivät kasvomaalauksia, ja kävijät pääsivät kokeilemaan muotokuvan piirtämistä.
Suurta kiinnostusta herättivät myös paikalle saapuneet koulutaksit EKT Oy:stä ja First Profitista, jotka hoitavat osan koulukuljetukista Kirkkonummella. Samalla kiinnostuneille esiteltiin myös lukukauden alusta käyttöön otettua koulukuljetusten ohjausjärjestelmää, jonka kautta koulukuljetuksia pystytään seuraamaan tarkemmin kuin ennen. Seurassa oli myös aito englantilanen taksi vuodelta 1974. Koulukuljetuskyltistä huolimatta sitä ei kuitenkaan käytetä koulukuljetuksiin.
Kävijöillä oli myös mahdollisuus tutustua käynnissä oleviin rakennusprojekteihin, ja kuvat Jokirinteen oppimiskeskuksesta, kirjastosta ja Veikkolan koulusta ja päiväkodista herättivät paljon keskustelua.
Kävijöiden kysymyksiin oli vastaamassa mm. osa sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen johtoryhmästä, vas. opetustoimen johtaja Leila Kurki, hallintopäällikkö Tiina Koivisto, vapaa-aikatoimenjohtaja Katja Linnakylä ja sivistystoimenjohtaja Hannele Kujala.
Kiitos kaikille kävijöille - nähdään taas ensi vuonna!