Valitse sivu

Kansallinen Astetta alemmas -energiansäästökampanja käynnistyy tänään maanantaina 10.10. ja jatkuu läpi lämmityskauden. Kirkkonummen kunta on mukana energiansäästötalkoissa, olethan sinäkin?

Venäjän maakaasuhanojen sulku on johtanut energian hinnan jyrkkään nousuun ja saatavuuden haasteisiin. Energian riittävyyden haasteet koskevat ensisijaisesti sähköä, mutta myös polttoaineiden ja kaukolämmön hinnat ovat nousseet. Kaikesta energiasta on kannattavaa säästää.

Energiakriisi koskettaa koko Eurooppaa ja jokaisen suomalaisen on varauduttava siihen, että sähköstä voi olla ajoittain pulaa. Sähköpulan riski kasvaa, jos talvella on pitkiä tuulettomia pakkasjaksoja tai jos kotimaiseen tai pohjoismaiseen sähköntuotantoon tulee odottamattomia käyttökatkoja. Pahimmillaan sähköpula voi johtaa sähkön jakelun keskeytyksiin.

Jokainen voi pienentää sähkökatkojen riskiä vähentämällä omaa sähkön käyttöä ja kiinnittämällä huomiota sähkön käytön ajankohtaan. Erityisen tehokas keino on ohjata sähkön käyttöä matalan kysynnän tunneille, kuten öihin, ja hillitä kulutusta kysynnän huipputunteina (arkisin klo 8-10 ja klo 16-18).

Kirkkonummen kunta on käynnistänyt kartoituksen kunnan toimitilojen huonelämpötilan laskusta. Myös katuvalojen käyntiaikoja lyhennetään turvallisuutta heikentämättä. Samanaikaisesti edistetään kunnan energiatehokkuushankkeita, joilla saadaan energiansäästöä pitkällä aikavälillä. Kunnan henkilöstöä ohjeistetaan energiansäästöön työpäivän aikana, esimerkiksi energiatehokkaaseen ajotapaan ja laitteiden käyttöön liittyen.

Kirkkonummen kunta haastaa kaikki asukkaat ja yritykset mukaan säätämään energiankulutusta astetta alemmas. Seuraamalla kunnan Astetta alemmas -kampanjasivuja ja sosiaalisen median kanavia saat ajankohtaista tietoa energiansäästöstä. Muistathan myös kertoa omasta energiateoistasi somessa aihetunnisteella #astettaalemmas.

Nyt on aika tehdä vaikuttavia ja nopeita energiansäästötekoja!