Valitse sivu

Rokotustilastoista tiedottaminen muuttuu

Koronarokotusten ottamistahti on hidastunut niin, että muutokset eri ikäryhmien rokotuskattavuudessa ovat enintään muutama prosentin kymmenesosaa viikossa. Merkittävää kasvua on ainoastaan nuorimpien ikäryhmien kolmansissa rokotuksissa.

Muutamme rokotustilastojen tiedottamista siten, että yksityiskohtainen rokotuskattavuustaulukko julkaistaan tästä eteenpäin kerran kuussa, kuukauden viimeisellä viikolla.

Rokotuskattavuutta voi seurata omatoimisesti THL:n sivuilta: Rokotuskattavuus (%) ikäryhmittäin alueella Kirkkonummi

Ensimmäisen rokoteannoksensa on saanut 89,7 prosenttia, toisen annoksensa 87,5 prosenttia ja kolmannen annoksensa 64,1 prosenttia 18 vuotta täyttäneistä kuntalaisista.

5-17 -vuotiaista kuntalaisista ensimmäisen rokoteannoksensa on saanut 48,1 prosenttia, toisen annoksensa 34,4 prosenttia ja kolmannen annoksensa 0,3 prosenttia.

Koronarokotteita on Kirkkonummella annettu yhteensä 83 433. Kirkkonummelaisista on otettu kaikkiaan 89 345 koronanäytettä. Näytteistä 46 % on ollut positiivisia viimeisen seitsemän päivän aikana. Tartuntojen kokonaismäärä on 6 257.

Viikkojen 6 + 7 ilmaantuvuusluku oli 2 288 ja viikkojen 7 + 8 ilmaantuvuusluku oli 1 757. Ilmaantuvuusluku kuvaa tapausten määrää ilmoitetulla ajanjaksolla 100 000 asukasta kohden.  HUS- alueen ilmaantuvuusluku on 1 216 (viikot 7 + 8).

Tilastotiedot pohjautuvat HUS koronabotin tietoihin, jotka kertovat tilanteen toukokuusta 2020 alkaen, sekä THL:n tilastoihin.