Kirkkonummen hyvinvointikeskuksen peruskivi muurattiin – Tulevaisuuden sote-keskus kokoaa palvelut yhteen paikkaan

24.09.2020 14:39

Kategoria: Tontit ja rakentaminen Palvelut Info, asiointi, päätöksenteko ja hallinto Perusturva

Kirkkonummen hyvinvointikeskuksen peruskiven muurausta juhlistettiin tänään Jokiniityssä uimahallin pohjoispuolella. Juhlatilaisuudessa kauhan varressa olivat kunnanjohtaja Tarmo Aarnio, perusturvajohtaja Jaana Koskela, yhdyskuntatekniikan toimialajohtaja Anna-Kaisa Kauppinen, perusturvalautakunnan puheenjohtaja Jukka Tammi sekä palvelutuotannon lautakunnan puheenjohtaja Kim Åström.

Peruskiveen muurattiin perinteen mukaisesti myös aikakapseli, johon oli koottu muun muassa päivän lehtiä, tänä aamuna otettu valokuva rakennushankkeesta, Kirkkonummen kunnan taloussuunnitelma sekä trumpetisti Erno Tiittasen säveltämän hyvinvointikeskushanke-fanfaarin nuotit.

Kirkkonummen kunnanjohtaja Tarmo Aarnio sanoi pitkään odotetun uuden hyvinvointikeskuksen toimivan myös kunnan vetovoimatekijänä.-Asukkaidemme ja työntekijöidemme parin vuosikymmenen odotus palkitaan, kun rakentuva hyvinvointikeskus tuo kuntaamme yhteen paikkaan keskittyvät sosiaali- ja terveystoimen palvelut. Kuntien tiukasta taloustilanteesta huolimatta Kirkkonummi uskoo laadukkaiden ja nykyaikaisten tilojen sekä niissä tarjottavien palvelujen merkitykseen kunnan vetovoimatekijänä.

Perusturvajohtaja Jaana Koskela painotti uuden hyvinvointikeskuksen merkitystä kirkkonummelaisten arkeen ja tarjottavaan palvelukokonaisuuteen. -Hyvinvointikeskus mahdollistaa kuntalaisille parempaa palvelua tarjoamalla sote-palveluja yhdestä tilasta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio toteutuu parhaimmillaan hyvinvointikeskuksessa, jossa tulee työskentelemään yli 300 sote-ammattilaista yhdessä. Hyvinvointikeskus tarjoaa sekä kuntalaisille että työntekijöille toimivat tilat ja monialaisen toimintaympäristön, joihin Apotin nykyaikainen teknologia luo merkittävän lisän. Koen iloa, että voin varmuudella sanoa, että Kirkkonummen hyvinvointikeskuksesta tulee ”tulevaisuuden sote-keskus”, kertoi Koskela juhlatilaisuudessa. 

Kunnanvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Minna Hakapää toi tilaisuudessa esiin historiallista perspektiiviä hyvinvointikeskuksen rakentamiselle ja sen merkitykselle kirkkonummelaisille.  -Viereistä jokea pitkin on saapunut uutta elämää Kirkkonummelle aiemminkin, jo keskiajalla. Jokea pitkin saapui Kirkkonummelle virolaisia munkkeja, jotka kertoman mukaan rakensivat silloisen hyvinvointikeskuksen tuohon mäelle kivestä - Kirkkonummen kirkon - kuntamme merkittävimmän rakennuksen. Nyt saamme olla tässä kuntamme keskusta-alueen vielä tässä vaiheessa reunamilla, rauhallisen luontoympäristön tuntumassa, muuraamassa tällä kertaa ensimmäistä kiveä modernille hyvinvointikeskukselle.  Myös tälle perustukselle rakentuu yksi Kirkkonummen tärkeimmistä rakennuksista. Meille on tulossa nykyaikainen, asiakaslähtöinen ja tulevaisuuteen katsova hyvinvointikeskus, sanoi Hakapää. 

Uuden hyvinvointikeskuksen on määrä valmistua vuonna 2022. Rakentaminen käynnistyi tontilla tammikuussa 2020 maanrakennus- ja perustustöillä. Parhaillaan käynnissä ovat runkotyöt, ja keväällä 2021 käynnistyvät sisävaiheen työt. Kirkkonummen hyvinvointikeskuksen pääurakoitsijana toimii SRV.

 

Hyvinvointikeskuksen peruskiven muuraustilaisuus