Kirkkonummella tavattu muuntunutta koronavirusta
Kategoria: Koronatilanne Perusturva
Kirkkonummella on tällä viikolla tullut tietoon kaksi epäilyä muuntuneesta koronaviruksesta. Näiden tarkempi tyyppi selviää kahden viikon kuluttua laboratoriotutkimuksissa. Ainakin toiseen tapaukseen liittyy useita jatkotartuntoja lähikunnissamme. Kunnan tartuntatautiyksikkö seuraa tilannetta ja tartuntaketjuja.
- Uusien, muuntuneiden koronavirusten tartuttavuus on merkittävästi tehokkaampaa kuin aiempien virusmuotojen. Siksi kansalaisten toiminnan merkitys tartuntojen ehkäisyssä on entistäkin tärkeämpää, sanoo johtava ylilääkäri Kaija Hannula. Suositus on nyt, että julkisilla paikoilla noudatetaan vähintään kahden metrin turvaväliä ja käytetään maskia käytännössä kaikkialla, missä on muita ihmisiä läsnä. Lisäksi on erittäin tärkeää mennä testiin, mikäli on pienimpiäkin koronaan viittaavia oireita.
Koronarokotukset etenevät Kirkkonummella
Kirkkonummella on saatu rokotettua niin omien kuin alueen yksityistenkin ikäihmisten hoivakotien asukkaat. Henkilöstön osalta rokotusjärjestyksen mukaisesti ensilinjassa rokotettavat on pääasiassa saatu rokotettua. Lähiviikkoina annamme näille ryhmille tehosterokotteet. Etenemme väestön rokottamiseen rokotteiden saatavuuden mukaan ja tiedotamme rokotusajanvarauksen aukeamisesta erikseen.
Joukkoaltistumisia koulussa ja varuskunnassa
Kirkkonummen tartuntatautiyksikköön on tullut tieto kirkkonummelaisessa koulussa olleesta henkilöstä, jolla on todettu COVID-19 virustartunta. Altistuminen on tapahtunut 18.1.2021 ja altistuneita on yhteensä 34. Tilanteesta ja karanteenista on tiedotettu oppilaita ja oppilaiden huoltajia Wilman välityksellä. Lisäksi rehtori on tiedottanut koulun henkilökuntaa ja vanhempia yleistiedotteella.
Lisäksi Kirkkonummen tartuntatautiyksikköön on tullut tieto joukkoaltistumisesta koronavirukselle Upinniemen varuskunnan kantahenkilökunnan keskuudessa. Altistuminen on tapahtunut 18.1.2021 ja altistuneita on kymmenen. Varuskunta on ohjeistanut altistuneita karanteenista ja testauksesta. Tartuntatautiyksikkö ja varuskunta seuraavat tilannetta yhteistyössä.