Valitse sivu

Ajonopeuksia mittaavia siirrettäviä nopeusnäyttöjä on edellisen vuoden aikana jälleen voinut nähdä Kirkkonummen maantieverkolla. Nopeusnäytöt ovat osa vuosittain toistuvaa koko Uudenmaan alueen kattavaa ELY-keskuksen ajonopeuksien hillintä- ja seurantatyötä.

Nopeusnäyttöjen pääasiallisen tehtävä on kiinnittää autoilijan huomio omaan ajonopeuteensa ja vähentää erityisesti kaikkein korkeimpia nopeuksia. Ajonopeus on yksi merkittävimmistä onnettomuuksiin syntyyn vaikuttavista ja niiden vakavuutta määrittävistä tekijöistä, minkä vuoksi näytöillä on keskeinen asema liikenneturvallisuuden kannalta. Nopeusnäytöistä kerätään myös tietoa, jota voidaan hyödyntää osana kunnassa ja ELY-keskuksessa tehtävää liikenneturvallisuustyötä ja suunnittelua. Keskeisimpiä tunnuslukuja ovat ajoneuvojen keskinopeus, nopeusrajoituksien ylittäneiden osuus sekä korkeiden ylinopeuksien eli vähintään 10 km/h nopeusrajoituksen ylittäneiden osuus.

Vuoden 2022 Kirkkonummen nopeusmittausten tuloksia esittelevät kohdekortit valmistuneet
Kirkkonummen maanteillä 2022 sijaitsi kaikista Uudenmaan kunnista eniten ELY-keskuksen mittauskohteita, yhteensä 32. Tulokset saatiin raportoitua 26 kohteesta. Kahden viikon kestoisia mittausjaksoja toteutettiin pääasiassa heinäkuun ja marraskuun välisenä aikana. Nopeusnäyttökohteiden valinnoissa keskitytään liikenneturvallisuuden kannalta keskeisiin sijainteihin kuten koulujen ja päiväkotien läheisyyteen, taajamien sisääntulojaksoihin, asutuksen äärelle sekä vaaralliseksi katsottujen suojateiden ja liittymien läheisyyteen.

Linkki kohdekortteihin

Kaksi kolmasosaa kuljettajista ylitti nopeusrajoituksen

Suurimmassa osassa kohteita nopeusrajoitus on joko 40 km/h tai 50 km/h. Kirkkonummen näytöistä mitatuista nopeuksista 67 % ylitti vallitsevan nopeusrajoituksen, mikä on suurempi osuus kuin vastaava luku (56 %) koko Uudenmaan kattavassa ohjelmassa.  Merkittäviä eli vähintään 10 km/h ylityksiä oli 19 % mittauksista.  Aikaisempien vuosien tapaan nopeusrajoituksen ylitykset olivat yleisempiä 40 km/h rajoitusjaksolla kuin 50 km/h rajoitusjaksoilla. Poikkeuksellisen paljon merkittäviä ylinopeuksia mittaavissa kohteissa, kuten Porkkalantiellä, näytöt sijaitsevat lähellä nopeusrajoituksen muutosaluetta, mikä osaltaan vaikuttaa korkeisiin ylinopeuksiin.  

Nopeusnäyttötuloksia hyödynnetään nopeusrajoitusten arvioinnissa

Uudenmaan ELY-keskuksen Miikko Santalan mukaan nopeusnäyttöjen antamien tuloksien avulla saadaan kartoitettua paikkoja, joissa voi olla tarve alentaa moottoriajoneuvojen nopeuksia. Aina rakenteelliset muutokset tai nopeusrajoitusten alentamiset eivät ole mahdollisia liikenteen rauhoittamiseksi, jolloin tarvittavissa paikoissa voidaan myös tehostaa nopeuksien valvontaa. Joskus liikenneympäristö voi muuttua myös niin, että nopeusrajoitusta on perusteltua nostaa. Esimerkiksi maantien läheisyydessä olevan koulun lakkauttaminen voi johtaa siihen, ettei kohdassa ole enää perusteita alennetulle nopeusrajoitukselle.

ELY-keskuksen siirrettävät näytöt kiertävät maanteillä myös vuoden 2023 huhtikuusta eteenpäin. Kirkkonummelle on tälle vuodelle ohjelmoitu 32 siirrettävää kohdetta. Suurin osa kohteista säilyy ohjelmassa samoina vuodesta toiseen, jotta nopeustasojen kehittymistä voidaan seurata myös pidemmällä aikajänteellä.