Kirjastotoimenjohtajan ansaitut eläkepäivät koittavat
Kategoria: Kirjasto
Kirkkonummen kirjaston kirjastotoimenjohtaja Margareta Kull-Poutanen jää eläkkeelle huhtikuun alussa kunnioitettavan yli 40-vuotisen uran päätteeksi. Ura alkoi vuonna 1978, jolloin kirjasto vielä toimi pienessä puutalossa nykyisen Kirkkoharjun koulun paikalla.
Vuosikymmenien saatossa Kirkkonummen kirjasto on kehittynyt usean toimipisteen kirjastoverkoksi. Kull-Poutasen johtajanuralle mahtui niin Masalan ja Veikkolan lähikirjastojen perustaminen kuin kahden uuden kirjaston rakentaminen Kirkkonummen keskustaan. Vuonna 1982 valmistui vanha pääkirjasto, ja vuoden 2020 lopulla uusi kirjastotalo Fyyri.
Eläkepäivillään Kull-Poutanen aikoo viettää aikaa perheensä kanssa ja tehdä mahdollisimman vähän asioita, jotka rasittavat maapalloa. Suunnitelmissa on hiihtää, lukea ja kevään tullen omistautua puutarhan hoidolle.
Kull-Poutasen viimeinen työpäivä oli 19.1.2021, sillä hän jäi ensin vuosilomalle. Kirjastotoimenjohtajan sijaisuutta hoitaa erikoiskirjastonhoitaja Jaana Heimo.
Kuvat: Maija Mattinen