Kantvikin päiväkoti otetaan käyttöön 3.4.2018
Kategoria: Varhaiskasvatus
Uuden päiväkodin valmistuessa Kantvikin koululla työskennellyt esiopetusryhmä ja Sepänkannaksen päiväkodissa väistötiloissa olleet lapset palaavat takaisin Kantvikin päiväkotiin 3.4.2018 alkaen. Sepänkannaksen päiväkodissa toimineet kaksi esiopetusryhmää jatkavat kuitenkin Sepänkannaksella esiopetusvuoden loppuun saakka.
Ne huoltajat, joiden lapsilla on sijoituspäätös Kantvikin päiväkotiin, voivat hakea paikkaa Sepänkannaksen päiväkotiin 19.1.2018 mennessä Kirkkonummen kunnan nettisivujen kautta. Myös muista päiväkodeista ja perhepäivähoidosta Kantvikiin tai Sepänkannakselle 3.4.2018 siirtoa hakevien lasten osalta tulee huoltajien jättää hakemus 19.1.2018 mennessä. Aiemmin jätetyt hakemukset huomioidaan. Hakemuksen lisätietoihin perheet voivat laittaa huomioita sisaruksista, muista toiveista ja siirtoajankohdasta.
Uudet hakijat jättävät hakemuksensa normaalimenettelyn mukaisesti neljää kuukautta ennen toivottua aloituspäivää tai kiireellisissä tapauksissa kahta viikkoa ennen. Hakemus löytyy Kirkkonummen kunnan nettisivuilta.
Hakuajan päätyttyä muodostamme lapsiryhmät Kantvikin ja Sepänkannaksen päiväkoteihin hakemusten perusteella. Kantvikin henkilökunta sijoitetaan Kantvikin ja Sepänkannaksen päiväkoteihin suhteessa lapsimääriin. Tavoitteenamme on turvata mahdollisimman hyvin lasten vuorovaikutussuhteet kavereihin ja tuttuihin aikuisiin.
Kantvikin alueen koko esiopetus keskitetään 1.8.2018 lähtien Kantvikin päiväkotiin. Koulun läheinen sijainti mahdollistaa parhaiten esiopetuksen ja koulun välisen tiiviin yhteistyön.
Päiväkodin valmistuttua perheille tullaan järjestämään mahdollisuus tutustua uuteen Kantvikin päiväkotiin erikseen ilmoitettavana ajankohtana.
Lisätietoja antavat päiväkodinjohtaja Eija Renvall eija.renvall@kirkkonummi.fi 040-5201309 tai palveluohjaaja Kirsti Päärnilä kirsti.paarnila@kirkkonummi.fi 040-1269757