Kansanedustajat päiväkodissa -viikko huomioitiin myös Kirkkonummella

28.08.2018 11:45

Kategoria: Lapset Varhaiskasvatus

Juuri nyt vietetään teemaviikkoa Kansanedustajat päiväkodissa, jonka aikana kansanedustajia kannustetaan tutustumaan varhaiskasvatukseen. Nissnikun päiväkoti Masalassa sai maanantaina vieraakseen kirkkonummelaisen kansanedustajan Raija Vahasalon ja Sepänkannaksen päiväkoti perjantaina kansanedustaja Anders Adlercreutzin.

– Vaikka muutenkin tulee tutustuttua varhaiskasvatukseen, teemaviikko on hyvä kannustus, Vahasalo totesi. Varhaiskasvatus on todella tärkeä, koska se antaa perustan loppuelämän oppimiselle.

Oppimisen iloa Nissnikun päiväkodissa

Nissnikun päiväkodissa korostetaan lapsilähtöistä pedagogiikkaa, ja päiväkodissa pyritään näkemään kaikki lapset yksilöinä ja huomioimaan jokaisen lapsen tarpeet, taidot ja kiinnostuksen kohteet. Esimerkiksi esiopetuksessa tämä näkyy lasten omalla kysymys-seinällä, jolle on kerätty asioita, joita lapset itse haluavat selvittää.

Lapsen oppiminen dokumentoidaan myös lapsen kasvunkansioon, ja Nissnikun päiväkoti on ollut mukana kehittämishankkeessa, jossa on otettu käyttöön digitaalinen kasvunkansio. Se on nyt käytössä päiväkodin kaikissa ryhmissä.

– Digitaalinen kasvunkansio eroaa perinteisestä kasvunkansiosta siinä, että lapsi ja perhe ovat itse uudella tavalla mukana kokoamassa kansiota. Aikaisemmin kasvunkansioon kerättiin mm. lasten piirustuksia ja tarinoita ja päiväkodissa otettuja kuvia, mutta digitaalisessa kasvunkansiossa lapsi näkyy ja kuuluu ihan konkreettisesti, päiväkodinjohtaja Jaana Adler toteaa.

Digitaalisen kasvunkansion kautta huoltajat pääsevät nopeammin tutustumaan lapsen arkeen. Myös huoltajat voivat tallentaa kasvunkansioon esimerkiksi kuvia ja videoita matkoilta tai viikonlopun tapahtumista, ja näin lapsen molemmat maailmat – koti ja päiväkoti – tulevat lähemmäksi toisiaan.

Kirkkonummi on mukana kokeilussa, jossa 5-vuotiaille tarjotaan maksutonta varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa, ja myös tästä aiheesta keskusteltiin käynnin aikana. Kokeilun tavoitteena on saada suurempi osa lapsista mukaan varhaiskasvatuksen piiriin. Kirkkonummella osallistumisaste on jo ennestään hyvä, ja on edelleen noussut kokeilun myötä.

Nissnikun päiväkodin ”viskareissa”, eli 5-vuotiaiden ryhmässä, leikitään ja samalla harjoitellaan taitoja, joita korostetaan varhaiskasvatussuunnitelmassa ja joita kaikki tarvitsevat koko loppuelämänsä ajan.

– Meillä opetellaan omatoimisuutta, tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja suhtautumaan positiivisesti uusien asioiden oppimiseen, lastentarhanopettaja Petri Holopainen kertoi.

Oppimisen ilo ei Nissnikun päiväkodissa koske pelkästään lapsia, vaan myös henkilökuntaa, joka on omatoimisesti hakenut ja saanut Erasmus-rahoitusta projekteihin, joissa kehitetään ammattitaitoa.

– Kantava ajatus meillä on yhdessä oppiminen, Jaana Adler kertoo. Se ei tarkoita pelkästään sitä, että lapset oppivat yhdessä vaan myös henkilökunta oppii uusia asioita työtehtävissään – uusien asioiden oppiminen on iloinen asia, joka luo yhteishenkeä ja hyvän ilmapiirin. Juuri nyt olemme aloittamassa uuden projektin, joka keskittyy digitaalisen tarinankerrontaan. Jo nyt digitaalisuus on tärkeä osa päiväkodin arkea, mutta haluamme edelleen löytää uusia tapoja hyödyntää sitä arjessa.

Lauluja ja satuja Sepänkannaksen päiväkodissa

Kansanedustaja Anders Adlercreutz vieraili puolestaan Sepänkannaksen päiväkodissa perjantaina 31.8. Hän sai myös kiertää päiväkodissa ja tutustua eri ryhmien toimintaan.

Vierailu aloitettiin Kultakurret (3-5v) ryhmän aamupiiristä, jossa käytiin läpi päiväohjelma ja laulettiin pari laulua tukiviittomien kera. Myös Sepänkannaksen päiväkodissa digitaalisuus on osa arkea ja Adlercreutz sai seurata miten yksi Kultakurrejen lapsista sai ottaa medialeikin keinoin greenscreen-tekniikkaa hyödyntäen kuvan lempilelustaan valitsemassaan taustassa.

Hopeakalat (3-5v)-ryhmässä oli luvassa lisää musiikkia, ja Adlercreutz pääsi osalistumaan muskariin; laulamaan ja soittamaan sadeputkea. Hopeakalat esittelivät myös ”sähköjohtojen” rakentamista magneettien avulla.

Timanttitoukat (1-2v) ryhmässä Adlercreutz sai painaa omat kädenkuvat paperille. Samalla päiväkodin henkilökunta kertoi kasvunkansiotyöstä niin perinteisellä kuin digitaalisella tavalla. Piccolot-kerhoryhmässä Anders Adlercreutz luki lapsille mukanaan tuomansa Viiru ja Pesonen kirjan.

Adlercreuzia kiinnosti myös kasvattajien kokemukset Sepänkannaksen päiväkotirakennuksesta.

– Kerroimme olevamme tyytyväisiä rakennukseen, jonka koemme toimivan hyvin arjessa. Useampi kasvattaja kertoi hänelle olevansa erityisen iloinen puhtaasta sisäilmasta, jossa saamme tehdä työtä ja lapset saavat kasvaa, päiväkodinjohtaja Kaisa Kaarre kertoo.

 

Pääkuvassa kansanedustaja Raija Vahasalo, varhaiskasvatuksen johtaja Anu Vesiluoma, palveluohjaaja Karoliina Purola ja Nissnikun päiväkodin johtaja Jaana Adler.

hiekkalaatikkoleikkejä päiväkodissa