Jokirinteen oppimiskeskuksen peruskivi muurattiin

04.04.2019 14:57

Kategoria: Opetus

Jokirinteen oppimiskeskuksen peruskiven muurausta juhlistettiin tänään Kirkkonummen Vesitorninmäellä. Juhlatilaisuudessa kauhan varressa olivat vuorollaan kunnanjohtaja Tarmo Aarnio, kuntatekniikan toimialajohtaja Anna-Kaisa Kauppinen, rakennuttajainsinööri Hanne Nylund, rehtori Maarit Mäkäläinen ja päiväkodinjohtaja Elina Utriainen.

Kunnanjohtaja Tarmo Aarnio korosti tervehdyspuheessaan osaamisen ja kokemuksellisuuden merkitystä kunnan elinvoimatekijänä.

-Tänään olemme juhlistamassa yhtä uutta kuntalaistemme osaamisen lähdettä eli Jokirinteen oppimiskeskusta.  Nykyisin kunnat joutuvat yhä enemmän pohtimaan omaa houkuttelevuuttaan. Aiemmin ihmisiä houkuteltiin kuntiin etenkin yritystoiminnan mahdollisuuksilla: tonteilla, halleilla ja muulla konkreettisella infrastruktuurilla. Eivät ne tänäänkään merkityksettömiä ole, mutta sijainnin rinnalle ja jopa ohikin on tullut osaaminen ja kokemuksellisuus.  Tämä tarkoittaa myös pienemmille ja keskisuurille kunnille ja kaupungeille mahdollisuuksia erottua ja mahdollisuuksia menestyä, kertoi kunnanjohtaja Tarmo Aarnio.

Jokirinteen kolmikerroksiseen oppimiskeskukseen valmistuu tilat 1100:lle peruskoulun oppilaalle ja 240 päiväkotilapselle. Uudella oppimiskeskuksella korvataan nykyisen Kirkkoharjun koulun ja Finnsbackan päiväkodin tilat. Oppimiskeskukseen rakennetaan myös suuri liikuntahalli katsomoineen.

Kirkkonummen sivistystoimenjohtaja Hannele Kujala painotti uuden oppimiskeskuksen yhteisöllistä merkitystä.

-Jokirinteen oppimiskeskus tulee piha-alueineen tarjoamaan nykyaikaiset oppimisen ja kasvun tilat varhaiskasvatukselle, opetukselle ja vapaa-ajan harrastuksille. Lähtökohtana ja yhteisenä tavoitteena on tarjota mahdollisimman hyvät puitteet kuntamme lapsille ja nuorille kasvaa, oppia ja harrastaa, mutta myös tiloja ja puitteita kohdata toisia kuntalaisia, seurustella, kokea yhteisöllisyyttä, turvallisuutta ja kuulumista johonkin, joka on omaa. Näistä lähtökohdista lastemme ja nuortemme on saatava toimintavalmiudet, tiedot ja taidot pärjätä elämässä ja kansainvälisessä muuttuvassa maailmassa, kertoi sivistystoimenjohtaja Hannele Kujala.

Peruskiven muuraustilaisuudessa julkistettiin myös Kirkkoharjun koulun oppilaiden ja Finnsbackan päiväkodin lapsien maalama yhteisötaideteos, joka on toteutettu kuvataiteilija Sanna Jalomäen ja muotoilija Sinivuokko Koivulan kehittämällä kimppakuvitustekniikalla. Teos tullaan sijoittamaan Jokirinteen oppimiskeskukseen. 

Uuden oppimiskeskuksen rakennustyöt käynnistyivät maanrakennustöillä syksyllä 2018, ja perustustyöt aloitettiin tammikuussa 2019. Oppimiskeskus valmistuu tämän hetkisten arvioiden mukaan joulukuussa 2020. Jokirinteen oppimiskeskuksen toteuttaa SRV kokonaisvastuu-urakkana ja kymmenen vuoden elinkaarihankkeena.  

Peruskiven muuraus