Itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla Kirkkonummen kunnantalolla 6.12.2018

27.11.2018 14:49

Kategoria: Kulttuuri Vapaa-aika Lapsiystävällinen kunta Seniorit

Kirkkonummella itsenäisyyspäivän juhlallisuudet torstaina 6.12.2018 alkavat perinteiseen tapaan 11:30 seppeleenlaskulla sankarihaudoille ennen kaksikielistä jumalanpalvelusta, joka alkaa klo 12.

Kansalaisjuhla kahvitarjoiluineen järjestetään tänä vuonna ensimäistä kertaa Kirkkonummen kunnantalolla klo 13-15.

Karjalaisuus eilen ja tänään juhlan teemana

Kunnantalon aulassa on näyttely ” Näyttely: Lady Ostapeckin kaipuu isiensä maille” ja ohjelma on koottu vuoden teeman hengessä. Kahviossa on lapsiystävällinen kabinetti nuorimpia juhlavieraita varten. Perinteiseen tapaan juhlaohjelman aloittaa musiikkiopiston oppilaiden esitys ja kunnan tervehdyksen lausuu kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

Juhlapuhujana Herman Merras

Herman Merras on syntynyt Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa. Hänen vanhempansa olivat molemmat evakkoja: äiti oli kotoisin Suistamolta, ja isä oli kaksinkertainen pakolainen. Ensin hän pakeni Venäjän vallankumousta Suomeen, toisen kerran tuli pakkolähtö, kun Neuvostoliitto vei Karjalan.

Kirkkonummelle muutto tapahtui vuonna 1974, kun hänet valittiin silloisen Obbnäsin kansakoulun opettajaksi. Obbnäsistä tuli sittemmin Upinniemi ja koulukin vaihtoi nimeä useaan otteeseen. Opettajan työstä hän jäi eläkkeelle 2013.

Herman Merras on toiminut useissa Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja Suomen ortodoksisen kirkon useissa luottamustoimissa. Hän on edelleenkin Helsingin pyhän Kolminaisuuden kirkon isännöitsijä. Maanpuolustustyö on ollut myös läheistä siihen saakka, kun täytti 60 vuotta ja siirtyi varareserviin. Tällä hetkellä Herman Merras toimii Kirkkonummen Karjalaseuran varapuheenjohtajana sekä Pyhän Konstantinus Suuren ritarikunnan Helsingin komturian komtuurina.

Kristiina Olanto laulaa karjalaisia lauluja

Juhlassa kuullaan Kristiina Olanto esittäminä karjalaisia lauluja sekä suomeksi että karjalankielellä. Olannon juuret ovat vahvasti rajantakaisessa Karjalassa. Hänenkin vanhempansa joutuivat jättämään kotinsa ja lähtemään evakkoon sodan jaloista. Edesmenneen isän äidinkieli oli karjala ja kotona laulettiin paljon karjalankielisiä kansanlauluja. Olannon isä, fil.tri. Heikki Koukkunen loi 1970-ja 80-luvuilla Nurmeksen Bomban talolle karjalan kielen ja kulttuurin ”perinnelaboratorion”, jossa tuotiin ihmisten tietoisuuteen karjalan kieltä ja kulttuuria monipuolisesti. Lapsuudesta juontaakin vahva karjalainen identiteetti, joka näkyy ja tuntuu Kristiinassa muutenkin kuin karjalan kielisissä lauluissa. " Asiat koetaan vahvasti ja tunneskaala on laaja. Ilmaisu on suoraa ja rehellistä. Olen aina ihaillut karjalaisia naisia, joissa on herkkyyttä, vahvuutta ja tunteikkuutta", kertoo Olanto.

Yhteiskuljetukset itsenäisyyspäivän juhlaan 6.12.2018 – ilmoittaudu ajoissa!

Kirkkonummen kunnan kulttuuritoimi järjestään yhteiskuljetuksia invatakseilla eri puolilta kuntaa tarpeen mukaan ennakkovarauksien perusteella.

Kuljetusvarauksia otetaan vastaan 30.11 klo 12:00 mennessä ilmoittautumislomakkeella, sähköpostilla annika.eklund@kirkkonummi.fi sekä puhelimitse virka-aikana 0408652034). Kuljetukseen osallistuville ilmoitetaan tiistaina 4.12. puhelimitse tai sähköpostilla taksin saapumisaika.

Ilmoittautumisessa tarvittavat tiedot: 1. Osoite 2. Puhelinnumero (sähköposti, jos on) 3. Ilmoittajan nimi, 4. Kuljetettavien määrä 5. pyörätuolit, rollaattorit ja muut erityispiirteet. 6. Halutaanko kuljetus kirkolle 11:30 vai suoraan kansalaisjuhlaan klo 13:00. Kaikki paluukuljetukset lähtevät klo 15 jälkeen kunnantalolta.

 

Kunnan itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla 6.12.2018