Ikäihmisille yhdessäoloa mölkky-pelin parissa Gesterbyssä

12.06.2019 15:32

Kategoria: Seniorit

Gesterbyn keskiviikkokahvilan jäätyä kesätauolle kunta järjestää yhdessä vapaaehtoisten kanssa ikäihmisille tapaamisia ja yhdessäoloa mölkky-pelin äärellä. Mölkkyä pelataan Gesterbyn nuorisotalon piha-alueella osoitteessa Hevoshaansilta 4 keskiviikkoisin 26.6., 7.8. ja 21.8. kello 11 alkaen. Tapahtumassa on säävaraus.

-Idea mölkyn pelaamisesta syntyi, kun mietimme vapaaehtoisten kanssa helposti järjestettävää toimintaa kesäajaksi, kertoo Kirkkonummen kunnan palveluohjaaja Marja Keränen. Hän kehottaa ikäihmisiä tulemaan rohkeasti mukaan pelaamaan mölkkyä, sillä peli onnistuu hyvin ihan vasta-alkajiltakin. -Kenenkään ei tarvitse olla yksin kotona, ja tämä on myös oiva tapa tutustua uusiin ihmisiin, Keränen jatkaa.

Ikäihmisten keskiviikkokahvilatoiminta käynnistyy Gesterbyn nuorisotalolla jälleen syyskuun alussa.

Mölkky