Hankinta-asiantuntija, Kirkkonummen kunta, konsernihallinto, talousyksikkö

10.01.2019 11:57

Kategoria: Kuulutukset

Hankinta-asiantuntija

 

Kirkkonummen kunta julistaa haettavaksi hankinta-asiantuntijan vakinaisen viran.

 

Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto. Hakijalle luetaan eduksi julkisten hankintojen tuntemus (julkisista hankinnoista annetun lain tuntemus, ao. lain nojalla toteutettavien hankintojen toteuttamiseen ja sopimushallintaan liittyvien sähköisten sovellusten tuntemus).

Viran hoitamiseen kuuluvat pääasialliset tehtävät liittyvät julkisista hankinnoista annetun lain perusteella toteutettavien hankintojen sekä ao. lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävien hankintojen suunnitteluun ja toteuttamiseen, hankintoihin liittyviin neuvonta- ja selvitystehtäviin sekä sopimushallintaan liittyviin tehtäviin.

Virka on sijoitettu konsernihallinnon talousyksikköön controllerin alaisuuteen. Talousyksikkö vastaa kunnan kirjanpidon ja maksuliikenteen hoitamisesta, rahoituksen järjestämisestä sekä kunnan hankintatoimesta. Kunnan kirjanpidon ja palkanlaskennan tehtävät on ulkoistettu Kunnan Taitoa Oy:lle

Tehtäväkohtainen palkka 3 825,71 euroa/kk (+ mahdolliset työkokemuslisät) ja viikoittainen työaika 36 tuntia 45 minuuttia viikossa.

Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä kunnan työterveyshuollon antama hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Lisätietoja

Lisätietoja hankinta-asiantuntijoiden tehtävistä antaa talousjohtaja Juha Hörkkö, p. 050-5774977  ja  controller Ari  Hasu, p. 040-574 8599  tai etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi

 

Hakemukset tulee toimittaa 24.1.2019 klo 12:00 mennessä sähköisesti www.kuntarekry.fi (työavain 210933 ).

 

Kirkkonummi on kaksikielinen, kasvava ja uudistuva noin 40 000 asukkaan kunta Helsingin seudulla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja kuuluu HSL- joukkoliikenteen piiriin. Kunnassa työskentelee noin 2 300 eri alojen ammattilaista. Kirkkonummen kunta on savuton työpaikka.

Tutustu meihin osoitteessa www.kirkkonummi.fi