Valitse sivu

Kunnantalolla torstaina 29.9. järjestetty Business Forum Kirkkonummi -seminaari yrittäjille keräsi paikallisia yrittäjiä, yritystoiminnasta kiinnostuneita, yrityspalvelujen tuottajia sekä asiantuntijoita saman katon alle keskustelemaan ja kuuntelemaan innostavia puheenvuoroja! Teemana oli tällä kertaa ”Yritystoiminta uuteen nousuun”, jonka seurauksena pohdittiin elinvoimaisuutta, vetovoimaisuutta sekä yhteistyön merkitystä.

Kunnanjohtaja Tarmo Aarnion mukaan fyysisen työn merkityksen muututtua yritysten tilanne Kirkkonummella, pääkaupunkiseudun naapurissa on erilainen kuin aiemmin. ”Pandemia näytti, ettei fyysisellä sijainnilla ole aina kaikenlaisen työn kannalta väliä. Strategiassammekin mainittujen uuden työn paikkojen luomisen mahdollisuudet ovat kunnassamme suuret”, Tarmo kertoo.

Kunnan puolelta kuntakehityksen Susanna Hyvärinen esitteli BusinessForumissa kunnan elinkeinopalveluita ja kertoi huomioita Kirkkonummen alueen yrityksistä. Alueen työpaikoissa on niin alkutuotantoa kuin teollisuuttakin, mutta lähes 80 prosenttia alueen työpaikoista suuntautuu palvelupuolelle. Aktiivisia yrityksiä alueella on 5830, joista suuri osa on pk-yrityksiä. Erityisesti kunnan käytössä olevaa työllistämisen järjestelytukea kehuttiin osallistujien toimesta.

Uudenmaan Yrittäjien aluejohtaja Petri Ovaska kehuu tilaisuuden tarpeellisuutta: ”Tämän tyyppiset tilaisuudet ovat loistavia, koska niissä yrittäjät ja eri organisaatioiden edustajat pääsevät verkostoitumaan. Se tuottaa lisäarvoa Kirkkonummelle ja koko tälle talousalueelle. Tänään herätteli ajattelemaan uusista näkökulmista erityisesti Outi Mäenpään puheenvuoro, oli todella mielenkiintoista kuunnella sentyyppistä luentoa, jota ei normaalisti tule kuultua!” Näyttelijä Outi Mäenpää laittoi osallistujat pohdiskelemaan ja kokeilemaan erilaisia vuorovaikutuksen muotoja.