Club For Five Virret -levynjulkaisukiertue

02.10.2020 18:00 - 02.10.2020 20:00
Kirkkonummen kirkko / Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1, 02400 KIRKKONUMMI

Kategoria: Kulttuuri

Lauluyhtye Club For Five juhlistaa 20-vuotista uraansa uudella albumilla ja lähtee syyskuussa kirkkokiertueelle.

18.9. julkaistava ”Virret” on yhtyeen ensimmäinen kokonaan kirkkoakustiikassa äänitetty albumi. A cappella -yhtye hellii kuulijaa uusilla, raikkailla tulkinnoillaan kauneimmista suomalaisista virsistä, kuten Maan korvessa kulkevi lapsosen tie ja Suomalainen rukous.

Levynjulkaisukonsertissa kuullaan myös muuta kauniisti soivaa ohjelmistoa yhtyeen uran varrelta sekä musiikkia mm. säveltäjiltä Saint-Saëns, Rahmaninov ja Sibelius. Konsertti on täysin akustinen ja kestoltaan n.70 minuuttia.

Kansainvälisesti arvostettu Club For Five on tullut tunnetuksi musiikillisesta monipuolisuudestaan. Viime vuosien rakastettujen Hiljainen hetki -kirkkokonserttiensa kautta tyyliään laajentanut yhtye on kerännyt suurta huomiota mm. klassisen kauniilla versiollaan Sibeliuksen Finlandia-hymnistä. Tänä keväänä ihastusta herätti yhtyeen versioima Suvivirsi, jonka videolla esiintyi koulunopettajia eri puolelta Suomea.

Konserteissa otetaan huomioon koronaturvallisuus. Konserttipaikkojen yleisökapasiteettia on alennettu ja yleisön saapumiseen ja poistumiseen on varattu runsaasti aikaa. Konserttipaikoilla on saatavilla käsidesiä ja kasvomaskeja. Koronaturvallisuusohjeita päivitetään tarvittaessa Suomen valtioneuvoston ja AVIn ohjeiden mukaan.

Ovella myydään käsiohjelmaa (30€).

Club For Five Virret -levynjulkaisukiertue