Valitse sivu
kirkkonummi

Astetta alemmas –energiansäästökampanja

Astetta alemmas on valtionhallinnon energiansäästökampanja. Kampanjan tavoitteena on kannustaa kaikkia suomalaisia kotitalouksia, organisaatioita ja yhteisöjä tekemään välittömiä ja nopeita energiansäästötoimenpiteitä. Kirkkonummen kunta on kampanjan virallisena kumppanina sitoutunut tehostamaan energiankäyttöä kunnan omissa kiinteistöissä ja toiminnoissa.

Tälle sivustolle on koottu tietoa energiansäästöstä.

Miksi energiaa on tarpeen säästää?

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on johtanut energian hinnan jyrkkään nousuun ja saatavuuden haasteisiin. Energian riittävyyden haasteet koskevat ensisijaisesti sähköä, mutta myös polttoaineiden ja lämmityksen hinnat ovat nousseet. Kaikesta energiasta on kannattavaa säästää.

Vastaava energiakriisi on kohdattu viimeksi 1970-kuvulla. Energiakriisi koskettaa koko Eurooppaa ja jokaisen suomalaisen on varauduttava siihen, että sähköstä voi olla ajoittain pulaa. Sähköpulan riski kasvaa, jos talvella on pitkiä tuulettomia pakkasjaksoja tai jos kotimaiseen tai pohjoismaiseen sähköntuotantoon tulee käyttökatkoja. Pahimmillaan sähköpula voi johtaa sähkön jakelun keskeytyksiin, joihin kunta ei voi vaikuttaa.

Miten kunta säästää energiaa?

Astetta alemmas -kampanjan partnerina Kirkkonummen kunta on sitoutunut kartoittamaan energiansäästökohteita kunnan toiminnoissa. Toimitilapalveluiden lautakunta päätti 2.11.2022 seuraavista energiansäästötoimenpiteistä:

  • Lämpötilaa lasketaan määräysten mukaiselle alarajalle noin 20 asteeseen kunnan ylläpitämissä toimitiloissa, joissa se on teknisesti ja toiminnan kannalta mahdollista
  • Muiden kuin oleskelutilojen, esimerkiksi varastotilojen, lämpötiloja lasketaan vähintään 18 asteeseen kohteissa, jossa se on teknisesti mahdollista
  • Kiinteistöjen sisävalaistusta ja pihavalaistuksia optimoidaan käyttäjiltä ja kuntalaisilta saadun palautteen mukaisesti
    Kiinteistöjen ilmanvaihdon käyntiaikojen optimointi siten, että huomioidaan kiinteistön käyttöaste ja erityispiirteet
  • Rakennuksissa, jotka ovat tyhjillään ja joita kunta on myymässä, lämmitys ja ilmanvaihto säädetään rakennuksen teknisen kunnon edellyttämälle minimitasolle. Tyhjissä rakennuksissa, jotka on päätetty purkaa, lämmitystä ja ilmanvaihtoa ei pidetä päällä
  • Tarvittaessa voidaan tehdä myös muita käytännön energiansäästötoimenpiteitä ilman erillisiä päätöksiä

Lisäksi kunnan toimitilapalveluissa edistetään merkittäviä energiatehokkuushankkeita, joilla kunta vähentää kiinteistöjen energiankulutusta sekä riippuvuutta epävakaista fossiilisen energian markkinoista. Kunnan henkilöstöä ohjeistetaan energiansäästöön työpäivän aikana, esimerkiksi energiatehokkaaseen ajotapaan ja laitteiden käyttöön liittyen.

Miten voin säästää energiaa kotona?

Jokainen voi pienentää sähkökatkojen riskiä vähentämällä omaa sähkön käyttöä ja kiinnittämällä huomiota sähkön käytön ajankohtaan.

Pienilläkin energiansäästöteoilla on nyt suuri merkitys. Näistä on helppo aloittaa:

Erityisen tehokas keino on ohjata sähkön käyttöä matalan kysynnän tunneille, kuten öihin, ja hillitä kulutusta kysynnän huipputunteina (arkisin klo 8-10,16-17 ja 19-20). Siirrä omaa sähkönkäyttöäsi näiden tuntien ulkopuolelle.

Energiaviraston verkkosivuilta löytyy tietoa sähkösopimuksen uusimista tai sähkönmyyjän vaihtoa harkitseville.

Miten varaudun mahdolliseen sähköpulaan?

Käy läpi viranomais- ja järjestöyhteistyössä toteutetun 72tuntia.fi -sivuston listaus sähkökatkojen varalle. Löytyykö sinulta kotoa:

  • kolmen päivän kotivara
    • ruokaa joka maistuu koko perheelle
    • muutama litra pullovettä
    • ruokaa lemmikeille
  • välttämätön elektroniikka ja valaistus
    • taskulamppu ja paristoja
    • kynttilöitä ja tulitikkuja
    • paristokäyttöinen radio ja paristoja
    • ladattu varavirtalähde, jolla voi ladata matkapuhelinta
  • ensiapu- ja hygieniatarvikkeet
    • EA-pakkaus
    • välttämättömät lääkkeet ja särkylääkkeitä
    • kosteuspyyhkeitä
    • kasvomaskeja ja käsidesiä
    • joditabletteja
  • kannellinen ämpäri tai kanisteri veden hakuun
  • muovipusseja ja vessapaperia
  • polttopuita, jos kotona on takka tai puu-uuni
  • pieni summa käteistä rahaa
  • alkusammutusvälineet, esimerkiksi sammutuspeite
  • ilmastointiteippiä?

Yritys, onko teillä varauduttu sähkökatkoihin?