5-vuotiaiden maksuton varhaiskasvatus

Kirkkonummi osallistuu opetus- ja kulttuuriministeriön maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun. Kokeilu koskee kaikkia 2013 syntyneitä kirkkonummelaisia lapsia.

Viisivuotiaiden 20 tunnin maksutonta varhaiskasvatusta järjestetään ajalla 1.8.2018–31.7.2019. Toiminta-aika on klo 9–13. Mikäli varhaiskasvatusaika ylittää 20 tuntia/vko, ylittävä osuus laskutetaan varatun varhaiskasvatusajan mukaisesti.

Vuorohoidossa lapsen varhaiskasvatusaika määräytyy huoltajien työvuorojen mukaisesti ja lapsen läsnäolo voi sijoittua päiväajan lisäksi iltoihin, öihin ja viikonloppuihin. Vuorohoidossa olevan lapsen osalta maksuttomaksi ajaksi luetaan 20 tuntia viikoittain varatusta varhaiskasvatusajasta.

Kunnallisen varhaiskasvatuksen v. 2013 syntyneille lapsille korjataan kesän 2019 sijoituspäätös automaattisesti huoltajien ilmoittaman tuntimäärän mukaan. Yksityisessä varhaiskasvatuksessa asiasta sovitaan palveluntuottajan kanssa.

Opetushallitus selvittää yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä kokeiluun valittujen kuntien kanssa millaisia muutos- ja kehittämistarpeita kaksivuotinen esiopetus edellyttäisi lasten näkökulmasta sekä paikalliselta päätöksenteolta.

Lue lisää kokeilusta opetus- ja kulttuuriministeriön nettisivuilta.