Kirkkonummen kunta toivottaa kaikki uudet yrittäjät lämpimästi tervetulleiksi kuntaamme! Näiltä nettisivuilta löydät perustietoa kunnan tarjoamista palveluista, kuten kunnan omistamista myytävinä olevista tonteista sekä muutamista kunnassamme vapaana olevista yksityisessä omistuksessa olevista toimitiloista.
Muista, että huomattava osa toimitilatarjonnasta ja tonttitarjonnasta kunnassamme on yksityisten yritysten hallinnassa, joten kartoittaessasi sijoittumismahdollisuuksia Kirkkonummelle, sinun kannattaa olla kunnan lisäksi yhteydessä myös esimerkiksi paikkakunnan kiinteistönvälittäjiin ja pankkeihin sekä valtakunnallisesti toimiviin kiinteistösijoitusyhtiöihin.
Kunta on järjestänyt aloittaville ja jo toiminnassa oleville yrityksille neuvontapalvelut YritysEspoon kautta www.yritysespoo.fi . Kirkkonummen kunnan internetsivulta löydät liiketoimintasi suunnittelun avuksi mainion työkalun YritysTulkin, jonka avulla voit kehittää omaa toimintaasi.
Elinkeinoasioissa kuntamme yrityksiä kannustetaan hyödyntämään pääkaupunkiseudun monipuolisia elinkeinoelämän palveluja. Sekä yksityiset että julkiset tarjolla olevat yrityspalvelut ovat maamme kattavimmat. Hyvä kanava palveluiden etsimiseen on esimerkiksi www.yrityssuomi.fi internetportaali. Seudullisesti merkittävän kehitysyhtiön Culminatum Oy:n yrityksille suuntaamat kehittämisohjelmat ovat tutustumisen arvoisia, lisää tietoa näistä löydät osoitteesta www.culminatum.fi .
Uudellamaalla toimii kymmeniä erilaisia kehittämisprojekteja, joiden kohderyhmänä ja hyödynsaajina ovat yritykset. Hankkeista useimmat ovat joko Uudenmaan ELY-keskuksen, Tekesin tai Uudenmaan liiton rahoittamia, joten mikäli yrityksesi on kiinnostunut menemään mukaan kehittämishankkeisiin, ota aktiivisesti yhteyttä näihin organisaatioihin. Maaseudulla toimiville yrityksille voit löytää osallistumisen arvoisia kehittämishankkeita esimerkiksi www.proagria.fi kautta tai tutustumalla Raaseporista käsin toimivaan Leader–ohjelmaamme Pomo-Västiin www.pomovast.fi .
Kun suunnittelet yritystoimintasi perustamista tai laajentamista kuntaamme, ota rohkeasti yhteyttä elinkeinotoimenjohtajaamme Marko Tiiriseen:
Menestystä yrityksellesi ! |