Suosikiksi

Vesimittarin itseluenta

Uusi palvelu vedenkulutuksen seurantaan ja mittarilukeman ilmoitukseen

Palveluun kirjaudutaan antamalla kulutuspaikan ja mittarin numerot, jotka löytyvät laskulta sekä 15.2.2011 postitetuista mittarilukukorteista. Kun lukema ilmoitetaan palvelun kautta, mittariluentakorttia ei tarvitse palauttaa vesihuoltolaitokselle.

Palvelimelta asiakas näkee edellisten vuosien vedenkulutustiedot ja voi näin seurata vedenkulutuksensa kehitystä. Mittarilukema tulee antaa aina keväisin, tänä vuonna 18.3.2011 mennessä, mutta mittarilukemansa asiakas voi syöttää järjestelmään myös oman tarpeensa mukaan, useamminkin kuin kerran vuodessa.

Vesihuoltolaitos suosittelee lukeman ilmoittamista järjestelmään myös aina kun kulutuksessa on tapahtunut muutosta, esimerkiksi kun asukkaiden määrä on lisääntynyt tai vähentynyt. Näin asiakas voi välttyä maksamasta ennakkoon ylimääräistä tai yllätyksellisen suurilta tasauslaskuilta.

Ilmoittamalla lukeman järjestelmään laskutuskausittain maaliskuun, kesäkuun, syyskuun ja joulukuun lopulla, saa asiakas aina luentalaskun, jota seuraamalla voi hyödyntää piilovuotojen varhaiseen havaitsemiseen tai laskun jakamisessa huoneistoittain alavesimittareiden kesken.

Järjestelmä antaa asiakkaalle myös vedenkulutusennusteen, seuranta- ja arviotietoja vesimaksuista ja järjestelmän kautta voi antaa myös palautetta vesihuoltolaitokselle.

Vesihuoltolaitos toivottaa kaikki asiakkaansa tervetulleiksi käyttämään uutta palvelua.


Kulutus-Web suomeksi

Kulutus-Web på svenska

Bookmark and Share
Ota kantaa!