Suosikiksi
Voit lisätä sivuja suosikkeihisi, jolloin ne ovat kätevästi saatavillasi etusivun vasemmassa laidassa.
Neidonkallion päiväkoti
Toiminta-ajatuksemme on, että päiväkoti on Lasten talo, jonka varhaiskasvatus- ja oppimisympäristö kannustaa lapsia leikkiin, oppimiseen, tutkimiseen ja toimintaan yhdessä toisten lasten kanssa. Toimintamme perustana on kasvatuskumppanuus ja lapsilähtöisyys. Se toteutuu pienryhmätoiminnassa, joka mahdollistaa tiiviin vuorovaikutuksen yksittäisen lapsen ja vertaisryhmän kesken. Vastuukasvattaja tukee lapsen turvallista liittymistä päiväkotiin ja kannattelee omalta osaltaan lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta hoitopäivän aikana.
Päiväkodissamme on mahdollista valita ruotsin kielen kielikylpy kielenomaksumismenetelmäksi. Varhainen täydellinen kielikylpy voidaan aloittaa 5-vuotiaiden ryhmässä ja jatkaa esiopetusryhmässä, josta siirrytään Gesterbyn koulun kielikylpyluokalle peruskouluun. Kielikylpytoiminnassa henkilökunta käyttää johdonmukaisesti ainoastaan ruotsin kieltä. Tavoitteena on, että lapsi kykenee käyttämään sekä äidinkieltään että kielikylpykieltä kaikissa arkipäivän tilanteissa. Samalla hänelle kehittyy myös laaja kielen tietoisuus ja ennakkoluuloton asenne monikulttuuriseen maailmaan.
Sijainti
Neidonkallion päiväkoti
Satulinnantie 2
02400 Kirkkonummi
Päiväkodin yhteystiedot
Päiväkodinjohtaja
Kirsi Laento
puh. (09) 276 5142
gsm. 050-588 0662
Lapsiryhmät
-
Humpumpeli
p. 040-126 940 -
Haitula
p. 040-126 9448 -
Hurpula
p. 050-414 4083 -
VIfslor
p. 040-126 9449 -
Förskola
p. 050-577 4765 Maarika Männikkö / Gesterbyn koulu
Päivähoito
p. 040-126 9406
Keittiö
p. 040-126 9447