Suosikiksi
Voit lisätä sivuja suosikkeihisi, jolloin ne ovat kätevästi saatavillasi etusivun vasemmassa laidassa.
Lapsen elatus
Elatusapu
Vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Lapsella on oikeus saada elatusta vanhemmiltaan 18-vuotiaaksi. Vanhemmat vastaavat 18 vuotta täyttäneen lapsensa koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi.
Se vanhemmista, jonka luona lapsi ei asu, on velvollinen maksamaan lapselle elatusapua riippumatta siitä, onko lapsi vanhempiensa yhteishuollossa tai vain toisen vanhemman huollossa. Elatusavun tulee olla lapsen kannalta riittävä ja sen määrään vaikuttaa elatusavun suorittajan maksukyky ja muu elatusvelvollisuus. Elatusapu on sidottu elinkustannusindeksiin, korotusmerkinnät sopimuksiin saa toimeentuloturvatoimistosta.
Elatusavun määrä ja suorittamistapa vahvistetaan sopimuksella tai oikeuden päätöksellä. Elatusavun määrää voidaan myöhemmin muuttaa, jos olosuhteissa on tapahtunut niin olennaisia muutoksia, että elatusavun muuttamista on sekä lapsen että elatusapua suorittavan vanhemman olot huomioon ottaen pidettävä kohtuullisena.
Elatussopimuksen vahvistaa lastenvalvoja ja sopimuksen tekemistä varten tulee varata aika.
Yhteystiedot: Lastenvalvoja Heidi Pyy, puhelin: 040-7423485, puhelinaika ma - to klo 12.00-13.00, tai Jame Kärki puhelin: 040-8447650, puhelinaika ma ja ti klo 12.00 - 13.00.
faksi: (09) 878 6298, sähköposti:
Käyntiosoite: Ervastintie 2, 2 krs, 02400 Kirkkonummi
Linkit: Lastenvalvoja, isyyden tunnustaminen, sosiaaliasiamies
Elatustuki
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007) mukaisesti elatustuen maksatus siirtyy kunnilta Kelalle 1.4.2009 lukien. Kelalle siirtyvät elatustuen myöntäminen, maksaminen sekä elatusavun perintä. Kunnalle jäävät edelleen elatusavun vahvistamista koskevat tehtävät (elatussopimukset).
Hakemukset jätetään 1.4.2009 alkaen Kelalle. Lisätietoa Kelan nettisivuilta: www.kela.fi
Vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Lapsella on oikeus saada elatusta vanhemmiltaan pääsääntöisesti 18-vuotiaaksi. Vanhemmat voivat tehdä elatussopimuksen lastenvalvojan luona tai hakea päätöksen käräjäoikeudelta.
Jos elatusvelvollinen ei maksa sopimuksen tai päätöksen mukaista elatusapua, on elatusapua yritettävä saada perittyä ulosottoteitse. Mikäli elatusapua ei saada perittyä ulosotonkaan kautta, voi lapsen kanssa asuva vanhempi hakea elatustukea. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan alkuperäinen sopimus tai oikeuden päätös.
Elatustukea voi hakea myös, jos:
· elatusapu on vahvistettu elatustukea pienemmäksi elatusvelvollisen maksukyvyttömyyden vuoksi
· lapsen isyyttä ei ole vahvistettu tai isyyden selvittäminen on kesken
Elatustuen maksaa lapsen asuinkunta. Elatustuen saaminen edellyttää lisäksi, että elatusvelvollinen ja lapsi eivät asu yhdessä. Elatustuen määrä lasta kohden on 136,41 €.
Linkit: lastenvalvoja, isyyden tunnustaminen, huolto- ja tapaaminen, sosiaaliasiamies